keskiviikko 23. joulukuuta 2015

23. luukku: Matti-isän muistolle


Tämä postaus on omistettu blogini yhdelle ahkerimmista lukijoista, isälleni.

Isäni, Matti Huokuniemi, menehtyi kaksi kuukautta sitten.


Jotkut teistä saattaa ajatella tästä postauksesta, että joistain asioista ei tarvitse julkisesti puhua. Mutta mulla on omassa mielessäni se hyvän maun raja, enkä ylitä sitä. Postauksen tarkoitus ei ole olla mikään "paljastuskirja", vaan lähinnä tää on asioiden käsittelyä ihan omaksi hyödykseni.



Matti ja äiti muuttivat Matin alkoholiongelman vuoksi erilleen aika pian synnyttyäni. Mä en muista aikaa, jolloin isä olisi asunut kotona, mutta 11-vuotta vanhempi siskoni (meil on eri isät) muistaa, ja hänellä on siltä ajalta kuulemma sekä tosi hyviä että tosi huonoja muistoja.

Matti muutti pohjoiseen, ja kun kaverini kysyivät miksei mulla ole isää, vastasin hänen olevan Rovaniemellä ryyppyretkellä. Enempää tai paremmin en oikein osannut asiasta kertoa.

En muista äitin koskaan puhuneen Matista mulle pahasti tai yrittäneen käännyttää mua mitenkään häntä vastaan. Päinvastoin.


3-vuotiaana Matille tekemäni piirustus. Löysin sen Matin jäämistöstä.


Matti lähetti mulle joka vuosi synttärikortin milloin mistäkin asuinpaikastaan. Niissä luki aina, että "isi rakastaa sua". Musta oli vähän vaivaannuttavaa saada niitä kortteja, koska en tuntenut kyseistä henkilöä. Hän oli "Matti" joka on mun isä.

Otin Matin jäämistöstä talteen hänen päivyrinsä. Muutamana vuonna hän oli kirjottanut tosi paljon merkintöjä, päiväkirjanomaisesti. Toivon niin, että olisin saanut ne luettavakseni ennen hänen kuolemaansa, koska opin tuntemaan isää paljon paremmin noiden päivyreiden kautta! Oon itkenyt ja nauranut niiden parissa. Matti ei kauheesti puhunut mulle omista asioistaan.

Päivyrimerkintä helmikuulta 1995. (Mä olin tuolloin 10v.)


Tuohon aikaan Matti teki lyhyitä työkeikkoja, kävi leipäjonossa ja haki Pelastusarmeijalta itselleen ruokaa ja vaatteita, ja vei ruokaa joskus myös sitä tarvitseville kavereilleen. Saunominen toi iloa arkeen ja hän saunoikin välillä useita kertoja viikossa. (Matti sanoikin mulle aina, että jos olisin asunut lapsuuteni hänen kanssaan, olisin minäkin oppinut rakastamaan saunaa. Nykyään kun saunon noin kerran vuodessa.) Matti myös kävi usein lenkittämässä erään kaverinsa koiraa (jonka tämä kaveri myöhemmin tappoi kirveellä, varmaan kännipäissään. Matilla oli siitä lähtien seinällään muistona valokuva itsestään ja tästä koirasta.)

Postikorttien lähettäminen ja vastaanottaminen oli Matille tärkeää. (Jäämistöstä löytyi varmaan 200 saatua joulukorttia.) Myös vastatut ja soitetut puhelut on kirjattu päivyreihin tarkoin ylös kestoineen.


 Helmikuu 1995

 Seuraava päivä, 1995

 Viikon päästä, maaliskuu 1995

Päivyrimerkintä seuraavalta päivältä, 1995



...............





Kun isä tuli takaisin elämääni, olin 10-vuotias. Muistan olleeni tosi vaivaantunut, kun äiti pyysi mua olemaan reippaana, vaikka kylään tuli ihminen jota en juurikaan tuntenut. Ja ujostutti. Ei se epämiellyttävää mielestäni ollut, mutta vaivaannuttavaa.

En tiedä kuinka kauan Matti oli suunnitellut mun tapaamista, mutta toi vankilassa istuminen taisi herättää hänet, ettei se ole sellaista elämää, jota haluaa elää.

10.3.1995

Toukokuu 1995. Vielä ei ollut korkki kuitenkaan sulkeutunut...

 Syyskuu 1995




 Kesäkuu 1996. Käsialastakin huomaa, että jotain on otettu. (Oon varmaankin isältäni perinyt kalenteriaktiivisuuden, kun hän jopa viinapäissään on halunnut merkitä ylös päivän tapahtumia.)


Marraskuu 1996. Merkinnöistä ilmenee, että Matti yritti useamman kerran raitistumista. Mutta se ei ole niin helppoa.



...................



Isä ja pojat Matin äidin hautajaisissa vuonna 1980.


Sain joskus n. 10-12 -vuotiaana tietää, että mulla on isän puolelta KAKSI ISOVELJEÄ! (MITEN tommosen asian voi unohtaa kertoa!? En oo katkera, mut jos joku joskus väittää mua huonomuistikseksi, niin syytän geenejä, heh!) Olin uutisesta tosi innoissani!

Jukka on mua 15 vuotta ja Juha 16 vuotta vanhempi.


Telkkarista tuli vuosina 1993-1999 semmonen ohjelma kuin Hakupalat, minkä kautta katsojat saivat pyytää toisia katsojia lähettämään itselleen keräilykohteitaan, esim. lehtileikkeitä, norsuaiheisia esineitä, jotain tietynväristä lankaa, ruokareseptejä tai pullonkorkkeja. Tai saattoivat etsiä esim. toisia jonkun julkkiksen faneja, viime kesän festareilta punatukkaista neitoa tms. Ainakin tällä hetkellä Yle Areenasta voi katsoa pari jaksoa Hakupaloja (klikkaa tästä ja tästä, huippu ohjelma!). Sivuilla ohjelman kuvaus kuuluu: "Leikkimielinen viihdeohjelma, jossa ihmiset hakevat jotain heille tärkeää asiaa, esinettä tai ihmistä."



Kerran kun katsoin äitin kanssa telkkarista tätä ohjelmaa, sanoin äitille, ett pitäiskö mennä tohon ohjelmaan ja kertoa, että etsin mun kahta isoveljeä, joita en oo koskaan nähnyt.

Ehdittiinköhän edes sulkea TV:tä, kun (lanka)puhelin soi. Äiti vastasi puhelimeen ja rupesi haukkomaan henkeään: siellä oli toinen veljistäni, Juha, joka otti muhun ihkaensimmäistä kertaa yhteyttä!!! En muista uskalsinko ujostukseltani puhua hänen kanssaan, mutta äitin kanssa sopivat, että hän tulisi käymään meillä lähiaikoina. Olin iiiiiiihan innosta kiemurassa!!!!

Tapaaminen ei kuitenkaan koskaan onnistunut, koska Juhalle tuli aina jotain, jonka takia ei päässytkään tulemaan. 

Joskus 2000-luvun alussa, koulupäivän aikana (olin jo lukiossa), Juha soitti mulle ja juttelin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa elämässäni! Pahoitteli, ettei tapaaminen ole vielä järjestynyt ja sanoi, että haluisi kovasti tutustua muhun. Muistan olleeni niiiiiin onnellinen ja ylpeä, ett "toi tyyppi tuolla langan toisessa päässä on mun VELI!" Sovittiin uusi tapaaminen

...joka peruuntui. 

Vuonna 2004 meni viimeinen mahdollisuus tavata Juha.



















Mut toisen veljen kohdalla ei käynyt yhtä surullisesti. Olin kasilla tai ysillä, kun tutustuin Jukkaan. Kuin siistiä!



.................



 Sitten. Tammikuun 31. vuonna 1997 kääntyi uusi sivu Matin elämässä. (Mä olin 12-vuotias.)

 Olen niin ylpeä tästä, ja sanoinkin sen Matille joka vuosi tänä merkkipäivänään. (Ens tammikuussa olis tullut täyteen 19 vuotta.)


Merkintä syyskuulta 1997. Kun olin nuori, meillä oli tapana kattoo Matin kanssa Onnenpyörää puhelimitse. Isä-tytär -laatuaikaa. :)


Juuri tuolloin syksyllä 1997 alettiin kunnolla lähentyy Matin kanssa, ja saatoin käydä viiski kertaa viikossa hänen luonaan kylässä koulupäivien jälkeen. Matti teki mulle ruokaa, ratkottiin yhdessä sanaristikoita ja käytiin syöttämässä meren rannassa lintuja.



Matti myös osti mulle kissan! Perin toimiva tapa saada tytär käymään usein kylässä (oon nääs allerginen, ni se tuli Matin kotiin). ^____^ Valitsin Solan itse pentueesta, ja musta se oli maailman kaunein kissa! Mut Sola ei kauheesti tykänny musta (sähis ja muris mulle aina, haha) ni luovuin sen omistajuudesta ja loppujen lopuksi se oli ihan vaan Matin kissa. :P (Puhun Solasta menneessä aikamuodossa, koska 17-vuotias Sola muutti taivaallisille metsästysmaille kaksi päivää Matin poismenon jälkeen. Surettaa sekin!)

Matilla oli useita ystäviä, joiden kanssa hänellä oli ollut tapana ryypätä. Päivyrimerkinnöistä käy ilmi, että he ovat olleet toistensa tukena hankalinakin hetkinä, ja musta on nätisti tehty, että raitistuttuaan Matti säilytti välit heihin. Yhdessä päivyrissä oli kuitenkin merkintä: "Tästä lähtien en päästä humalaisia kotiini." Ja puhelutkin olivat näemmä loppuneet lyhyeen, jos soittaja oli ollut päissään. Mutta Matti soitteli ja vieraili kavereidensa luona ahkeraan, kun he olivat selvinpäin.


Joulukuu 1997. Nauroin tälle! :D


....................





Oon isästä tosi ylpee! Vaikka oli vaikeaa, hän nousi pohjalta, kouluttautui lähihoitajaksi ja meni töihin. Työkavereiltansa olen kuullut, että hän oli pidetty ja hänet tunnettiin tunnollisena työntekijänä.

Matti työskenteli hoitajana mm. psykiatrisella osastolla ja päihdeongelmaisten kanssa. Matin muistotilaisuudessa entinen työtoveri sanoi, että Matti ymmärsi päihdeongelmaisia asukkaita ihan erityisellä tavalla ja osasi kohdella heitä heidän tarvitsemallaan tavalla.


Ja oon ylpee Matista, että hän silloin 90-luvun puolivälissä näki TOSI paljon vaivaa mun suhteen, ett saatiin välimme kuntoon.



Matilla oli keuhkoahtaumtauti ja sepelvaltimotauti. Hän lopetti tupakoimisen noin vuosi sitten, jota edeltävät yli 40 vuotta hän tupakoi. Eläkkeelle jääminen johti liikunnan vähentymiseen, ja viimeisen vuoden ajan hänen hengityksensä pihisi hengästyessä. Hän sanoi mulle aina, että hänen tilansa on omaa syytään, ja sanoi olevansa iloinen etten mä tai siskoni olla koskaan koskettu tupakkaan.



On tosi outoa, ettei Matti enää soita mulle. Enää ei käydä yhdessä äänestämässä tai sirkuksessa, enkä saa enää syödäkseni isän tekemää poronkäristystä. Kuka nyt motkottaa mulle siitä, etten tiedä maailman menosta mitään? Kuka hoitaa mun tietsikan virusturva-asiat? Kuka tulee poraamaan ruuvin seinään?



Oon iloinen, että 1,5 viikkoa ennen Matin kuolemaa soitin hänelle itkupuhelun. Pyysin, että hän alkaisi lenkkeilemään ett paino putoisi ja hän tulisi terveemmäksi. Sanoin, etten halua että hän kuolee. Matti vastasi mattimaiseen tapaan: "Kaikki me kuollaan joskus. Kekkonenkin on kuollut."

Matti kuoli kotonaan, rauhallisesti nukkuessaan. Sola nukkui hänen vieressään.


...............


Tein isän muistotilaisuuteen tämän videon. Videota ei taida pystyä katsomaan suoraan tässä blogissani, koska video sisältää musiikkikappaleita (isän mielimusiikkia), joihin mulla ei oo tekijänoikeuksia. Mutta siirtymällä YouTuben puolelle, näät videon.




Ikävöiden, Hanna Matintytär

...........



PS. Kuulin ihan hetki sitten, että Matti oli ollut vuonna 1972 Jukka Kuoppamäen musavideolla! :D Videota varten oli tarvittu ihmisiä esittämään toimittajia, jotka istuvat Kuoppamäen yleisönä. Jos muistan stoorin oikein, ni isä oli ihmetellyt, mihin moinen ihmismassa odottaa pääsyä, ja oli pokkana mennyt joukon jatkona musavideon kuvauksiin. :D Ja päässyt vielä eturiviin istumaan!




(Kato tääkin video YouTuben puolella) Kohdassa 0:33 oikeasta laidasta ilmestyvä kaljupää on mun isä!


Tykkää Huokunista Facebookissa.
Saat tiedon uusista postauksista seinällesi.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa ihana postaus!

t. Marja

PS. Toi sun piirtämä kuva on tehty sinä päivänä kun synnyin :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi Hanna, osanottoni! Olipa surullista lukea isäsi poismenosta. Minä muistan Matin, vaikka emme usein tavanneetkaan ja viime kerrasta on jo aikaa. Video kyllä näkyi suoraan. T: Soile

Lumen kirjoitti...

Tämä oli hieno merkintä! Matti kamppaili selvästi elämässään paljon ja halusi tehdä parhaansa luodakseen yhteyden sinuun, onneksi se lopulta onnistuikin. <3

Tunnen itseni ihan hölmöksi kun en tajunnut sun fbookkiin postaamasta kuvasta & tekstistä että isäsi oli menehtynyt. :( Anteeksi siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Oho. Olipas. Pitää palata aiheeseen nnkpy:ssä!t. Ponimaster

Susanna kirjoitti...

Koskettava postaus. Törmäsin tänään ekaa kertaa blogiisi kun etsin tietoja tallinnan kirpputoreista. Itselläki isä kuollut. Hyvin koskettavasti oot kirjoittanut ja käsitellyt asiaa. Jään seurailemaa ja lukemaan... ❤

Hanna Huokuniemi kirjoitti...

Marja: Kiitos <3 Oho, hauska sattuma!!!!! :D

Soile: Kiitos! <3 Ja kiva hei ku luit! :) <3 (PS. Nyt täälläkin on jo lunta. Ei enää oo ketunleipiensyntikeli. ;))

Lumen: Voi sua, ei oo mitään anteeksipyydettävää! :) <3 Oot ihana!

Ponimaster: Vieläkö tässä tuli jotain mitä en oo sulle jo kertonut yhdistyksen kokouksessa? :o No mut palataan vaan! :)

Susanna: Kiitos sinulle! Ja osanotot oman isäsi puolesta. :( Kiva kun törmäsit tänne! <3

Kanta Pää kirjoitti...

<3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...