5. luukku ("Miksun haudalla")

VIIDES LUUKKU!

Tää joulukalenteri on sinänsä hyvä, ett voin kirjottaa kaikki roikkumaan jääneet jutut. :) TOSIN TÄÄ SYÖ MUN KAIKEN VAPAA-AJAN, mut itepähä alotin. Ja oon saanu teiltä niin ihania viestejä, että kyllä mä vielä aion selvitä loppuun asti. :)

Kävin tos ennen talvee kotikonnuillani Suutarilassa ja samalla Miksun tuhkapaikalla. Tässä kuvii.

Fillarit meiän pihalla. Miten toi on mahdollista? :D

Must on ihanaa poimia maasta kaunis lehti ja kanniskella sitä mukanani. Vähän niinku pikkulapset tekee kaiken maailman roskille. ;)

Nousin bussiin ja lähin köröttelee kohti Suutarilaa. Matkalla oli tietöitä ja ajotiellä seisoskeli keltaliivisiä liikenteenohjaajia, joilla osalla oli kädessään radiopuhelin ja osalla liikennemerkkei. Mut sit näin siitä bussin ikkunasta yhden keltaliivisen miehen keskellä risteystä ja sil oli kädessään pieni lautanen, jolla oli kaks palaa kääretorttua! Whoooot?! :D Rakastan tämmösii hassui pienii yksityiskohtii!

Mun lapsuuden bestiksen naapurissa oli jokseenkin kantaaottava auto. :D

Joenranta. Love it!

Miksun puu.

Vein Miksun tuhkapaikalle "tuliaisiksi" voikukan lehden (Miksun lempiruokaa), keltaisen koivunlehden (Miksun aiempi omistaja väitti Miksun olevan hulluna keltaiseen; en kyl allekirjoita), syksyisen punaisen lehden, kehnosti sydäntä muistuttavan kiven ja sit pienii käpyi, ku ne ilahduttaa mun silmää. Tuhkasta oli vielä muutama muru jäljellä.

Siinä likeellä oli ilmeisesti ollut joku eväsretkellä, ku maassa oli leivänpaloja. Heitin ne jokeen ja seurasin pienten kalanpoikasten ateriointia. Tuli mielikuva yhest ihmisbiologiaan liittyvästä tapahtumasta. :p

Joku idiootti luullut, että toi on ostoskärryjen parkkipaikka.

Koskella. En oo pitkään aikaan käynyt, mut pienenä useasti.

Naakat Pyhän Laurin kirkon tuuliviirillä.

Nostalgiamatkani viimeinen nähtävyys: Patsas Siltamäessä, joka houkuttelee istumaan syliinsä. Mut mun muistikuvan mukaan en pienenä koskaan uskaltanut istua tohon.


Tommonen viikatemiehen näköinen reikänaama. Vieläkin pelottaa vähän.

Viimeinen matka

Postauksen aihe ei ole tuore. Tää tapahtui jo kesäkuussa, mut nyt vasta sain kirjoitettua.

Rakas Miksu-kilpikonnani kuoli tammikuussa. Päätin säilyttää sen tuhkat ja sirotella ne mulle rakkaaseen paikkaan, lapsuuteni asuinalueelle Suutarilaan. Mut päätin tehdä sen Miksun syntymäpäivänä (= meilletulon vuosipäivänä), joka oli 21. päivä kesäkuuta.

Bussimatkalla Suutarilaan pidin laatikkoa koko ajan sylissäni, en missään laukussa piilossa.

Suutarilan ja Vantaan erottaa toisistaan joki. Sen joen vartta olen pienenä kävellyt lukuisia kertoja. Rakkain paikka joen varrella on tämä:

Päätin sirotella Miksun tuhkat maahan ihan veden rajassa kasvavan puun juurelle.

Tiedätkö mitä kukkia noi on? Ne on lemmikkejä.

Voikukan kukat olivat Miksun herkkua. Keräsin kolme kukkaa ja laskin ne rantaveteen. Mut sit pinnan alta tuli joku piisami/majava/mikä-lie mölli ja söi yhden niistä kukkasista! Alla olevassa kuvassa näkyy sen aiheuttama aalto. Ei mitää kunnioitusta...

Ainiin, ennen kuin olin ehtinyt kävellä sinne joenrantaan asti, kävelin yksien talojen ohitse. Siellä leikkipaikalla oli pari n. 8-vuotiasta tyttöä keinumassa. Olin aika lähellä heitä, kun havaitsin maassa ne lemmikki-kukat. Kun kumarruin poimimaan niitä, tytöt sieltä vähän matkan päästä huusivat ja kysyivät mitä teen. Vastasin kerääväni kukkia.

- "Miksi?" he kysyivät.

- "En kerro", vastasin.

- "Mitä tossa pahvilaatikossa on?"

- "En kerro sitäkään."

- "Voidaanko me saada se laatikko?"

Taisivat olla tosi tylsistyneitä...

- "No ette vielä, mut sitten kun se on tyhjä, niin voitte saadakin", vastasin.

- "Mitä sä sillä teet?"

- "En kerro."

Lupasin kävellä samaa reittiä takaisin n. puolen tunnin päästä. Lupasivat odottaa sen aikaa.

En tienny, ett tulisin viipymään kauemmin kuin puol tuntia, mutta Miksun viimeiseltä leposijalta lähdettyäni päätin kuitenkin kävellä samaa reittiä takaisin. Vaikkakin se teki ison mutkan mun matkaani, koska lähempänäkin olisi ollut bussipysäkki.

Tytöt eivät kuitenkaan enää olleet keinuilla.

Päätin kuitenkin pitää lupaukseni ja jätin tyhjän pahvilaatikon keinun päälle nököttämään. Hyvin paljon mahdollista, että he tulivat kohta sinne takaisin.

Vasta nyt pari päivää sitten, kun katselin näitä valokuvia blogipostausta varten, huomasin keinukuvassa aidan takaa mua tuijottavan naisen. :DDDD Ihme rivitalokyttääjä!

Sain Miksun takaisin...

Kävin tänään hakemassa Miksun Postista...

Oon jo aika hyvin tottunu siihen, ettei Miksuu enää ole, mut tänää oli kyl taas vähä vaikee olla...

Saanko esitellä...

Tähä loppuun vielä laitan kuvan ihanasta kortista, jonka sain mun hoitolapselta, Saralta.

Kuvassa oon minä, ja Miksu menee taivaaseen. Miksulla on siellä oma pehmoinen pesä ja hyvä olla.

Mä lupaan kirjottaa jatkossa vähä ilosempia juttuja.

Paha olo

Maanantai 25.1.2010

Miksu kuoli tänään.

Olin yötä poissa. Kun tulin kämpille Miksun luo, se ei ollut lämpölamppunsa alla. Se nukkui kaula pitkällään. Se ei reagoinut kosketukseen, joten nostin sen ylös tarkistaakseni, onhan se ookoo. Miksu oli tosi nuutuneen oloinen. Laskin sille heti kylpyvettä sen ammeeseen, mutta vähemmän kuin tavallisesti, koska se ei jaksanut kunnolla pitää päätä ylhäällä. Ajattelin, että juominen kohentaisi sen oloa, mutta ei se juonut. Aina aiemmin se joi, kun laskin sen veteen.

Otin Miksun pian ylös vedestä. Turha sen olisi siellä lillua. Miksu-kulta!!!



Soitin eläinlääkärille ääni itkusta väreillen. Pyysin lupaa tulla tuomaan Miksu tänään uudestaan lääkäriin, että antibiootti vaihdettais. Ja haluaisin myös vitamiinipistoksen Miksulle, ku se vois piristää sitä.

Sain ajan seitsemäksi. Kello oli tuolloin jotain ehkä kaks.



Soitin äitille itkien, ett kai hän voi lähtee kuskaamaan meitä Vantaalle lääkäriin. Lupasi. Ei mennyt kauaa, ku soitin äitille uudestaan, ett voisko hän tulla jo nyt mun luo. Oli kamalaa olla yksin, ku Miksul on hätä. Onneks äiti tuli aika pian.



Otin Miksun syliini rätin päällä ja annoin sille pipetillä vettä ja nostin sen päätä aina vähän, että vesi menisi mahaan, eikä valuis vaan suupielistä tai nenästä pois. Pyyhin myös valuvat vedet pois paperinpalalla. Pikku-Miksu...!

En pystyny tekee töitä tai kuunnella ees radioo, ku halusin olla Miksun luona, sen vierellä.



Miksu alkoi hengittää suun kautta. Se ei oo koskaan tehnyt niin. Aina ennen nenän kautta! Vaikka toinen sierain ois täynnä jotai banskuu tms ja toinenki sierain puoliks, ni nenän kautta. Siitä lähtien taisin itkeä koko ajan.



Pyysin äitii soittamaan mun puolesta eläinlääkärille, ett voitaisko tulla jo aiemmin. Mä en enää kehannu soittaa. Äiti ja lääkäri sit sopi, ett se lääkäri ottais Miksun kotiinsa paranemaan, mutt ett ennen seiskaa ei käy, ku hän ei ole työpaikallaan ennen seitsemää. Mua itketti ja pelotti, että mitä jos Miksu ei kestä seitsemään asti. ;___; Lääkäri sano, ett ellei Miksu selviä seiskaan asti, ni ei hän sitä voi muutenkaan sit auttaa. Pelkäsin tosissani, ett Miksu kuolee käsiin.



Oli siis pakko odottaa. Se odottaminen oli kamalaa. Kysyin varmaan vartin välein äitilt paljonko kello on, ett joko voitais lähtee lääkäriin. Itkin koko ajan Miksun äärellä. Rukoilin, ett Jumala parantais Miksun. Luin Isä meidän -rukouksen ja Herran siunauksen Miksulle. Nostin sen ylös kasvojeni korkeudelle, kosketin sen naamaa nenälläni (mul on tapana tehdä niin) ja kuiskasin sille rakastavani sitä.



Se suun kautta hengittäminen oli tosi pelottavaa. Miksun suussa oli vähän valkoista tahnan tapaista. Kauaa Miksu ei kuitenkaan hengittänyt levollisesti. Kohta se nyki takajalkojaan jokaisen hengenvedon yhteydessä ja nosti kaulansa pystyyn ja haukkoi suu auki happea. Mitään krohinaa ei kuulunut. Kaikki tapahtui ääneti lämpölampun alla. Olin asettanut rätin Miksun päätä varjostamaan, ettei lamppu häikäisisi sen silmiä.



Kohta Miksu hengitti vain noin puolen minuutin välein, levollisesti. Muutaman kerran. Sitten ei enää ollenkaan.

Miksu kuoli noin klo 17.15.


Olin viimeiset tunnit Miksun vierellä. Silitin sen päätä, kilpeä ja leukaa. Itkin, itkin ja itkin.

Ku Miksu oli kuollut, otin sen vihreän paksun rätin päällä sängylleni. Ja itkin. Rakastan Miksun tuoksua. Se tuoksuu sateelle. Mä aina silitin nenälläni sen päätä ja annoin pusun sen kilvelle. Mulla jää ikävä sitä tuoksua. Oltiin Miksun kanssa liki tunti siinä sängyllä. Silitin sitä vielä.

Mun oli tarkoitus elää Miksun kanssa yhdessä satavuotiaaksi.

Mulla on sitä ihan kamala ikävä! Se oli niin suloinen! En voi uskoa, että Miksu kuoli!

Soitin sit eläinlääkärille, että Miksu kuoli tunti sitten. Mä odotin koko ajan, ett kello tulisi seitsemän, mut äiti suostutteli mut soittaa lääkärille, ett mitä hän suosittelee, kannattaako meiän enää mennä sinne. Sovin lääkärin kanssa, että tuomme Miksun, ja hän toimittaa Miksun tuhkattavaksi. Haluan ripotella Miksun tuhkat jonnekin. Äiti ehdotti hautaamista Helin takapihalle ku maa on sulanut, mutta en halua säilyttää Miksun kuollutta ruumista missään laatikossa kevääseen asti. Eikä Heli ikuisesti asu siel mis nyt asuu.



Oli ihan hirveää jättää Miksu sinne eläinlääkärin pöydälle ja kävellä pois...

Tulin äitin luo yöksi. En voi mennä nyt kämpille! Miksun aitaus ja kaikki on siellä! Miksu-kulta!

Mun kädet tuoksui vielä kotonakin Miksulle. Olin silittänyt sen kilpeä autossa koko matkan lääkäriin.

Mun rakas pikku-Miksu!

Päätä särkee tää itkeminen.

Rakastan sua, Miksu! Aina!

Miksusta vielä... :(

Mä vähän pelkään, ettei se antibiootti tehoo... Äiti kävi antamas Miksulle tänään toisen piikin (viel kaks jäljellä, kolmen päivän välein pitää pistää), mut viel tähän mennessä en oo havainnu mitää parantumista. :( No, sitä räkää ei tuu enää ainakaan niin paljon, että nokka ois valkoisenaan siitä. Mut mua huolestuttaa täl hetkel eniten se, ett must Miksu ei oo pissannu moneen päivään... Ja jos sillä on jotain sairautta munuaisissa, ja ellei antibiootti siihen auta, nii sit ei oo mitää muutakaa lääkettä... :'(

Mä olin aika optimistinen ton eläinlääkärikäynnin jälkeen, mut sit mun mieliala romahti, ku mitää parantumista ei ollu tapahtunu vuorokauden sisällä siit ekast antibioottipistoksesta ja siit nesteenpoistopiikistä. No, se vaikutusaika ei ehkä oo ihan yks päivä, mut silti!!!

Ellei viikon päästä, ku vika piikki pitää antaa Miksulle, oo tapahtunu radikaalii tervehtymistä, nii sit hankin eri antibiootin. Mä vaa toivon, ettei Miksu sitä ennen ehi kuolla... ;_____; Mä en haluu ett se kuolee...! Mun rakas pikku Miksu!

Mua pelottaa, ett joku päivä ku tuun kotiin, Miksun kaula on iso pallo! :'( Mun ei tee mieli olla hetkeekään poissa Miksun tyköö... Mä aina lauantaisin tykkään roikkua meiän seurakunnalla nuortenillan jälkeen valomerkkiin asti, mut eilen heti tilaisuuden jälkeen suunnilleen juoksin kotiin Miksun luo, vaikka se vaa nukkukin rätin alla.

En haluu et Miksu kuoleeeee!!! :''''''(

Tää kuva on viime kesältä ku Miksu oli viel iha terve... Vertaa kaulaa!

Kilpikonna eltsussa

Käytiin sit tänään Miksun kanssa eläinlääkärissä. Viime kerrasta onkin vierähtänyt viis vuotta, joten tais olla reissu ihan paikallaan. Tää oli nyt Miksun toka lekurikäynti. Ekal kerral käytiin lyhentämässä sen nokkaa, ku se oli liian pitkä. En pystyny kattoo toimenpidettä, missä eläinlääkäri leikkas sen naamaa. :S Nyt ei onneks ollu niin radikaalii. Nyt mentii vaa hoitaa vilustumista tms.

Edellinen potilas taju kankaalla

Miksulla on jotai nesteturvotusta kaulassa...

Piikki siihen nestejuttuun, ja sit Miksu sai myös ekan antibioottikuurinsa.

Nää kolme pitäis vielä kotona laittaa kolmen päivän välein. Äitiiiiiiii!

Konnan suussakin oli pari valkosta pientä rakkulaa. Mä oon liian nössö tekemään näin, miten lääkäri tekee täs kuvas... Katottii konnan niskaa, mut se oli ok.

Hengissä! Kissakin oli jo hereillä.

Mä menin aika nöyränä sinne eläinlääkäriin... Luulin ett saan noottia huonosta hoidosta, mut Miksu onkin kuulemma varsin hyväkuntoinen konna! :) :) :) Se painaa 1230 grammaa, on hyvännäkönen, kilpi ei oo pehmee, nokka on hyvä ja oikein mallikelpoinen muutoinkin. Jeeeeij! :) Silmis tais olla kans pieni tulehdus, mut tol antibiottikuurilla Miksu tulee kokonaan terveeks taas! Oon niin ilonennnn!!!

Miksu voi btw elää 120-vuotiaaksi! Repikää siitä! :D

Kilpikonna sairastaa

Mä oon tainnu onnistuu vilustuttamaan mun kilpparin! :'( Se ei oo syöny pariin viikkoon mitää, ja sen nenästä tulee yön aikana tommost valkost räkää... Vien sen huomenna eläinlääkärille.

Miksu on ollu mulla vuodesta 1995, enkä mä ilmeisesti vieläkään osaa hoitaa sitä oikein. :( Kilpikonnienhan pitäis olla tähän aikaan vuodesta talviunilla, mut emmä henno laittaa sitä mihkää jääkaappiin... :'(

Snif... :(

Enivei, oon aika otettu, ku mun tos kyyläyslistan alla (sivun oikeassa reunassa) on jo 15 lukijaa! Puolet tunnen, puolia en. Jeeeij, kiva juttu! :D Mul on kyl vielä pieni matka esim. lukuun 111, mikä Agnethalla on. ;)