sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Siilien pelastusoperaatio

Heinäkuun puolivälissä löysin äidin takapihalta kaksi siilinpoikasta. Äidillä oli just kaks hoitolasta ja mun siskontytöt kylässä, ja kyllä meillä riitti ihmettelemistä! 

Siilit olivat n. 50 metrin päässä toisistaan, pihan eri puolilla. Luultavasti samaa poikuetta, mutta emoa ei näkynyt missään. Ja siilit vaikuttivat unenpöpperöisiltä, mikä ei tuonu mulle hyviä fläsäreitä... (Lue aiemmista siilikokemuksistani tästä ja tästä.)

Nimettiin siilit Silmuksi ja Silmaksi.


Silmu köllii.


Silmu


Silmalla oli turkissaan kärpäsenmunia, paljon. :( Silmäkulmassa näkyy niistä pari.



Annettiin siilien olla rauhassa, ja päätimme mennä seuraavana päivänä katsomaan, ovatko vielä siellä (ja hengissä) vai onko emo käynyt hakemassa mukulansa kotiin.

Ei ollut hakenut.

Poikaset olivat samoilla paikoillaan. Herättelimme niitä vähän, ja kyllä ne osoittivat elonmerkkejä, mutta liikkuivat kehnosti.







Silmulle maistui vesi. 



Etsin netistä tietoa, mitä tuommosille siilinpoikasille pitää tehdä, ja päädyin soittamaan Korkeasaareen. Sieltä pyydettiin tuomaan siilit heille! (Onneksi asutaan samassa kaupungissa!)




Vanhasta karjalanpiirakkapahvilaatikosta tuli hyvä kuljetuslaatikko.





Myöhemmin sain Korkeasaaresta sähköpostia, että Silma oli jouduttu lopettamaan, koska se oli ollut niin huonokuntoinen (oli niitä kärpäsenmuniakin). :'( Mutta Silmu voi hyvin ja kasvaa.

Ja he kysyivät, jos voisimme ottaa Silmun takaisin sitten kun se on vahvistunut ja voimistunut tarpeeksi! Olisi kuulemma hyvä vapauttaa siili samoille nurkille, mistä se on löytynyt. Todellakin suostuimme! Kivaa! Ja siilille olisi kuulemma hyvä tarjota suojaisa talvenviettopaikka ja ruokintaa vapauttamisen jälkeisiksi päiviksi tai pidemmäksikin aikaa. Jeee, Silmu tulee takaisin!!!

Sitten tuli uusi sähköposti: Suosuisimmeko ottamaan Silmun kanssa kaksi muutakin siiliä! :D Ja että myöhemmin saattaisi tulla vieläkin lisää! Suostuttiiiiiiin!

Sitten alkoi pesäntekotalkoot!



Olimme siiliuutiset saatuamme yks päivä äidin kanssa autolla liikenteessä, kun näimme tien poskessa kasan lautoja ja pari raksamiestä. Pysäytimme auton ja kysyimme, ovatko laudat menossa roskiin. Kuulemma olivat, joten kysyimme, saammeko ottaa niitä ja tehdä niistä siilinpesiä. :) Saimme luvan!


Mä osallistuin lähinnä lautojen sahaamiseen; suurimman työn mökkien suhteen teki äiti ja sisko. Hienoja tuli!



Syyskuun puolivälissä (2 kk Silman ja Silmun viemisestä) tuli aika hakea siilit Korkeasaaresta. Menin siskon ja siskontyttöjen kanssa autolla, ja oli juhlallinen olo, kun saimme ajaa sieltä Mustikkamaan porteista ihan saareen asti.



Korkeasaaressa toimii siis eläintarhan lisäksi myös Villieläinsairaala, missä autetaan luonnonvaraisia eläimiä. (Voit lukea lisää aiheesta tästä ja tästä.) Siellä meidän Silmu ja ne kaksi muuta siiliä hoidettin kondikseen.


Siilit ovat saapuneet!


Silmusta on tullut iso!


Siskontytöt halusivat myös siilejä, joten Korkeasaaresta luvan saatuamme päätimme, että vain Silmu jää äitin pihalle, ja kaksi muuta saavat kodin vähän kauempaa.

Korkeasaaren toive oli myös, että siilejä pidettäisiin pari päivää aitauksen sisällä, jotta ne oppisivat ruokakupin paikan. Niin niillä olisi parempi mahdollisuus löytää ruokaa sittenkin, kun vapaus on koittanut.


Laitoimme oksia ja pölkkyjä Silmun aitauksen seiniä tukemaan, ettei se jyräisi seiniä kumoon.


Annoimme Silmulle evääksi kosteaa kissanruokaa ja vesikupin. Kävimme iltahämärässä äidin kanssa katsomassa miten Silmu jakselee, niin siellä se oli tutkimassa tiluksiaan. :)

Seuraavana aamuna äiti laitto mulle tekstarin: Silmu on karannut! :( Yks kehikon laidoista oli ollut aamulla kallellaan, eli Silmu oli kiivennyt pakoon. Voi harmien harmi! Toivottavasti se ehti jo oppia, missä ruokaa tarjoillaan! 

Sisko ja siskontytöt saivat nauttia siileistään vähän kauemmin. Saanko esitellä:


Fernando


ja Vatkuli


Fernando sai nimensä Pako-sarjan Fernando Sucren mukaan ja Vatkulista tuli Vatkuli, koska miksi ei.


Fernando ja Vatkuli pysyivät kiltisti aitauksissaan sen pari päivää, ja vapauduttuaankin kävivät ruokakupilla syömässä liki viikon verran. Sitten ne itsenäistyivät.


Laitoin Korkeasaareen viestiä, että meiän Silmu-ryökäle pakeni. Laitoin myös valokuvan pesämökistä ja kyhäämästämme aitauksesta, ja sain vastauksen, että hyvin toimittu - ja että haluammeko KOLME siiliä lisää! Juuuuuuuu!!!

Oli syyskuun loppupuolta, kun haimme kotiin Hartikaisen, Sörsselssönin ja Uunon.






Vahingosta viisastuneena käytimme nyt jykevämpiä aitauksia. 


Sörsselssön


Uuno


ja Hartikainen


Uuno ja Sörsseli olivat tulleet myös poikasina Korkeasaareen, mutta Hartikainen oli viettänyt siellä vain päivän. Sen kotiseudusta oli kuulemma tehty räjäytystyömaa tms, niin se oli pelastettu sieltä ja tarvitsi uudet huudit.

Hartikainen oli kahta kaveriaan isompi, niin hänhän sitten näppärästi kiipesi laidan yli. Olin vieressä ja näin! Vetäsin puutarharukkaset käsiini ja nappasin karkulaisen takaisin aitaukseen!

Oletimmekin, että niin kävisi: seuraavana aamuna oli Hartikaisen ruokakippo tyhjä ja siili häipynyt. Mutta ihan ookoo! :) Se pärjää varmasti! Myös Sörsselssön ja Uuno olivat tyhjentäneet ruokakipponsa yön aikana.

Parin päivän päästä pidimme siilinpäästäjäiset eli otimme aitaukset pois.









Äiti jatkoi ruokintaa vielä useiden päivien ajan, ja vasta sitten kun ruokakipot eivät enää tyhjentyneet, oletimme siilien oppineen löytämään itse ruokansa. Saa nähdä, näkyykö keväällä pihalla tuttuja!






torstai 8. helmikuuta 2018

Maton pelastusoperaatio

Tuttavaperheeni kodissa on iäkäs räsymatto, joka on molemmista päistään vähän rikki. Varsinkin toisen pään rispaantunut kohta oikein houkuttelee kompastumaan itseensä (nm. kokemusta on). 

Matto on ollut jo tovin karkotusuhan alla, mutta on saanut jatkoaikaa, koska on tunnarvokas perinnematto. 


Aikani kompasteltuani päätin suorittaa amputaation! (Kysyin eka luvan!)


Saksilla nipsnaps matonkuteet irti aina rispaantuneen kohdan juureen asti. Ja sitten loimilangat solmuilla kiinni.


Voilá! Kuin uusi! Sama käsittely maton toiselle päädylle ja matosta tuli taas ihmisystävällinen!


Pätkä irrotettua matonkudetta sai uuden elämän hyppynaruna (taas vähän hengenvaarallisena). :)




Nyt kun pääsin vauhtiin, ni tässä mattojuttua lisää:

Kudoin itse maton joskus neljä vuotta sitten. (Postasin siitä blogissani; voit lukea jutun klikkaamalla tästä). Kiva matto, mut vuosien varrella totesin sen olevan liian levoton kotiini. Semmoinen "yksisarvisen oksennus". Halusin kutoa uuden maton, joten kudoin.




Kävin taas Oulunkylän Kutomakerhon tiloissa kutomassa. Äitini kutoilee siellä ahkerasti, niin vähän siinä siivellä menin.


Valitsin tällä kerralla mattooni hillitymmät värit, pääväreinä keltainen ja valkoinen.




Kutominen on ihanaa!!!



Siellä kutomossa oli juuri valmisteilla myyjäiset ja esille oli ripustettu paljon erilaisia räsymattoja, mitä kerholaiset ovat kauden aikana saaneet valmiiksi. Kaikille matoille oli annettu nimi (nätimpiä nimiä kuin mun Yksisarvisen oksennus):


Vantaanjoen kevättulva


Riekko


Tropiikin hedelmät


Riemukas


 Kevät ja leskenlehdet (vas.), Punaraita (alla), Suklaa (oik.)


Ulappa


 Peipponen


 Kevätesikko (vas.) ja Lupiini (oik.)


Ruusun nuppu


 Karamelli


Ja tässä viimein se mun tekemä uusi matto:

Juustonaksu
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...