sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Pietari vol. 3 - Nokka kohti Pietaria



Jos ei itse halua ajaa, niin Pietariin pääsee mm. laivalla ja Allegro-junalla. Mutta halvimmalla se käy pikkubussilla (20 euroa/hlö)! Niitä lähtee Kampista Makuunin takaa (läheltä Tennispalatsia) käsittääkseni joka aamu. (Mut siis ei Venäjälle vielä kahel kympil pääse, ku se viisumiki maksaa.)

Pelkkää venäjää puhuvat värvääjät (ts. oppaat tms.) seisoskelevat kadulla pidellen kylttejä, joissa käsittääkseni lukee auton määränpään nimi, mut ei voi tietää ku en tajuu niit aakkosia... Jokainen auto (taas käsittääkseni) edustaa omaa firmaa ja siks niitä värvääjiäkin on useita.

Noi isotkin bussit oli vissiin Pietariin meneviä. Voi kumpa oltais otettu siitä selvää ennen ku valittiin kärrymme...!

Matkaseurueeseemme kuului siis minä, äitini + ystävämme (ja TULKKIMME) Svetlana (nimi muutettu), joka asuu Suomessa, mutta puhuu myös sujuvaa venäjää.

Me siis vaan tultiin matkatavaroinemme tonne parkkikselle. :) Ei oltu varattu paikkoja tms, vaan autot täytetään tulojärjestyksessä ja kyyti lähtee sitten kun autot on täynnä. Tai kai niitä paikkoja voi myös varata, jos osaa. :p Svetlana jutteli meille paikat. Yritin jututtaa sitä meiän värvääjää englanniksi, mut ei hän osannut kieltä.



Näitä pikkubusseja käyttää oikeastaan vain venäläiset. Varmaan jos suomalaiset käyttäisivät näit enemmän ni henkilökunta osais puhua suomeakin. Oli vähä outo fiilis, ku jo Kampissa tuns ittensä ulkomaalaseks.



Se meiän auto oli A-H-D-A-S! Toi käytävä oli niin kapea, ettei sitä oikein mahtunu etenemään edes sivuttain (tai sit oon vaan liian bootylicious). Ja meiän paikat oli takapenkillä. Ja mun edessä istuvan miehen tukka oli melkein mun suussa, ku se oli laskenut selkänojaansa taaksepäin vaik mul oli jo valmiiks liian vähän istumatilaa.

Vaik mul ei oo enää paniikkioireita, eikä matkapahoinvointiakaan oo ollu, ni puolessa tunnissa mulle tuli tosi huono olo. Asiaa ei auttanut TÄYSILLÄ OLEVA LÄMMITYS eikä se, ettei niit pahuksen ikkunoit saanu auki. Onneks siel kuskin vieressä oli tyhjä paikka, ni pääsin sinne istuu. Kuskikaan ei puhunu suomee tai englantii, mut viuhdoin naamaani ja sanoin kärsivästi "KUUMA", nii hän ymmärsi vääntää tuuletuksen viileälle ja suuntasi sen mun kasvoille. Sit helpotti! :) Ja loppumatka meni tosi mukavasti siinä etupenkillä. Äiti ja Svetlana pärjäsivät hyvin takapenkillä.

Se meiän kuski oli semmonen kaappi, tatuoitu... vähä niinku kalju Jone Nikula mut viel jörömpi. Ei juteltu kielimuurin takii mitään, enkä kauheesti ois uskaltanutkaan, mut se oli jollain jurolla tavalla ihan kohtelias ja kysy mult kerran "You OK?" ^__^

Pysähyttiin pissalle kolmisen kertaa. Kerran pysähyttiin semmoses mestassa keskellä ei-mitään, missä myytiin kalaa, viinaa, tupakkaa ja kaikkee vissiin jotain Tax Free -kamaa. Siellä jengi shoppaili ihan onnessaan. :o Sil pysäkillä tulin tutustuneeks yhteen toiseen matkustajaan, venäläiseen naiseen, joka osas englantia praise the Lord. Hänen kanssaan pystyin sit kommunikoimaan ja hän tulkkas mulle, jos se kuski sattu joskus pukahtaa meille jotain.


Saavumme Suomen rajalle.


Matkalla Pietariin pitää pysähtyä sekä Suomen että Venäjän tullissa. Suomen tulli läpäistiin joutuisasti, mut Venäjän tullissa äitin ja mun piti ruveta vielä täyttämään jotain ihmeen kaavakkeita kaksin kappalein, missä kysyttiin mm. meiän Visa-korttien numeroit, kenen luo ollaan menossa ja mitä kaikkee läppää. Svetlanan tai muiden ei tarvinnu, ku heillä oli Venäjän passit. Ja kiva ku ei osattu kirjottaa sitä Tatjanan (= Svetlanan pietarilainen kaverimummu, jonka kotiin oltiin majottumassa) (nimi muutettu) nimeä venäjäks, ni Svetlana joutu kirjottaa sen meiän puolesta niihin lomakkeisiin. :p Venäläiset on kyl vähä outoi ku noin tarkkaan syynäävät, ketä maahansa tulee...




Istuin siis koko matkan siel etupenkillä kuskin vieressä. Suomen puolella kaikki sujui ihan ookoo, mut ku päästiin Venäjän teille, mua alko vähä pelottaa. Rupesin epäilemään, ett onks Venäjäl niinku MITÄÄN liikennesääntöjä! Turvaväleistä ei ainakaan ollut tietoakaan. Matka oli ollut pitkä ja mua väsytti (matka kestää yhteensä n. 8 h), mut en uskaltanut ruveta nukkumaan, ku pelkäsin ett ajetaan kolari. :S Ihan ku se jotenki ois auttanu ett oon hereillä, mut you know. Neljänä kertana oli pakko siristää silmät liki umpeen ku olin varma ett nyt rysähtää. :(

Eikä mun pelkoa lievittänyt se, että vähän väliä siel metsän laidalla oli kukkasin koristeltuja irtonaisia autonovia...


Tälle videolle ei taltioitunut ees kaikist pahimmat tilanteet.

Mut selvittiin me siitä matkasta hengissä, vaikka välillä epäilin. Oikeesti epäilin.


Tää ei oo varmaan vielä Pietaria. Oltiin perillä vasta pimeällä. Korkein talo minkä näin oli 25-kerroksinen.


Kuljettajan istuimen niskatukeen oli ripustettu tommonen naamari. Älä kysy miksi.

3 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Juttu oli kuin ruokahalua herättävät alkupalat!

äitiliini kirjoitti...

Tää tarina menomatkasta oli kyllä aika kesy. Kyllä meikäläinenkin siellä takapenkillä seurasi liikennettä ja joskus jopa rukoili että ei tulisi kolaria. 4 autoa veti vierekkäin pahimmillaan ajokaistoilla. Se on kuulemma aivan yleistä siellä,oppaamme mukaan.
t. Äitiliini

Hanna kirjoitti...

Paula: :D Hihi, kiva kuulla!

Äitiliini: Mä olin aika valmis tulemaan sielt Pietarist kotiin vaikka uimalla, ku en enää halunnu enää tommoseen pikkuautoon hurjastelemaan. Onneks takastulomatka meni rauhallisemmin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...