torstai 29. huhtikuuta 2010

Ben&Jerry's

Mun piti kirjottaa tästä jo eilen, mutku oli niin paha heidäduha päällä, ni en jaksanu. Nii mä siis olin tiistaina kavereiden kanssa Helsingin Kampissa Ben&Jerry'sillä jätskillä. Ei ollu mikään pikainen pyrähdys jäätelölaarilla, vaan... kuinkahan kauan siellä meni? Kuus tuntia. :D

Kuulin lauantaina, että tulossa on taas ilmaisten jäätelöiden jakamista Kampin Ben&Jerry'sillä ja että kaverini Marja Verkku-miehensä kanssa olivat suuntaamassa sinne. Päätin sit lyöttäytyä heidän seuraansa, koska oon kuullut tuosta jätskihäppeningistä aiemminkin, mutta en oo vielä minään vuonna ottanut siihen itse osaa. Emmä sinne yksinäni kehtais mennä jonottelee väentungokseen, mut kavereiden kaa tulis olee hauskaa!

Se jätskinjako tapahtui ti klo 11-18. Olimme sopineet treffit puol yhdekstoista Kamppiin, mut onnistuin myöhästyy ekasta junasta, ja sit tokasta junasta meiät kaikki matkustajat hätisteltiin ulos jo Pasilassa. Edellisenä päivänä kun oli se yks juna horjahtanu pois raiteiltaan, ni siks tää lähijuna ei päässy jatkamaan Helsinkiin asti. Piti vaihtaa eri junaan Pasilassa, ja sit mä olinki siel Kampissa vasta yheltätoista.


Toi on se uutisoitu juna.


Jätskikoju.

Aikaiset linnut olivat saaneet jo ensimmäiset madot eli jätskit. Sit mentiin heti uudestaan jonottamaan! Jeee jätskiiiiii! Mulle oli aamulla tullu niin kiire, etten ollu ehtiny syömään ku palan kurkkua. Vähän hirvitti, ettei tulis maha kipeeks ku melkein tyhjään mahaan vetää jäätelöä, mut ei onneks tullu. :)


Marja, Verkku ja seuraan liittyneet joku Allu ja joku Raikku. No ei kyl mä Raikun tunnen. :)


Oiskohan ollu mun ekan vai tokan jonotuksen jälkeen ku törmättiin Tomiin! Hänkin tuttu meiän ruksalta (=seurakunnasta)! :D Tom haahuili yksinään, nii pyysin häntä liittymään seuraamme. Sit kohta kun Marjan, Verkun, Allun ja Raikun piti lähtee veks (luennolle tms) ni Tom jäi mun seuraks jätskijonoon. :) En tiiä muute KETÄÄN joka söis jäätelön vohveleineen yhtä nopeasti ku Tom! Tyyliin kolmella haukkauksella se jätski oli kadonnut, ja mä vasta olin alottelemassa omaani. :D Sit taas jonoon!!!


Tom ja valinnan vaikeus.

Mun oli siis alunperin tarkoitus mennä jätskille Marjan ja Verkun kanssa, mut sit yhtäkkiä olinkin ihan eri tyyppien seurassa! :D Ja mistä näitä malminsaalemilaisia oikeen tulee?! :D Kohta meiän seuraan liittyi Vilma, joka oli myös tullut paikalle ilmaisen jätskin toivossa. Kivaa! :D



Vilma ja Cherry Garcia


Täst esanssin makuisesta kirsikkajäätelöstä ei kyl varmasti KUKAAN muu tykkää ku Vilma! :D


Siel jätskinjonottamisen ohessa sai askarrella lehmiä styroksipalloista ja kukkakepeistä. Pöydillä oli myös mustia tusseja lehmien koristeluun.


Etualalla on Vilman taiteilema lehmä. :) Lusikka ahterissa kuvastaa häntää, ellei kaikki sitä heti käsittänyt. ;D Taka-alalla mun tekemä lehmä, josta tulossa enemmänkin kuvamateriaalia...

Tom lähti kohta kohti kotia ja mä lähin tunniks käymään läheisessä Minervassa Luontopiha-kirjan julkkaritilaisuudessa. Sovittiin Vilman kanssa, että mentäis sen jälkeen taas jätskijonoon! :D Ja niin teimme!

Kun olimme pääsemässä taas (ties monennettako kertaa) tilaamaan jätskit, paikalle tupsahti Lauri, joka tuns Vilman ja mäki kyl tunnistin Laurin naaman ja osasin yhdistää hänet (yllättäen) Malmin Saalemiin, mut en muuten tuntenut. Hän liitty seuraamme ja kyl siin useamman kerran yhdessä jonottaessa ehti tutustuu. :D Ja myöhemmin joukkoon liittyi Anu. Ette varmana arvaa mistä me Anun kaa ollaan tuttuja...? ;)


Lauri, Anu ja Vilma :)


Joku pieni lehmä (ja minä) (kuva: Vilma)

Siel Ben&Jerry's tapahtumassa haahuili muusikko Axl Smith!!! Iiiiix! :D Eka mun oli tarkotus antaa se mun lehmä Axlille. Sit mä aattelin mennä pyytää nimmarin siihen lehmään. Mut emmä sit loppujen lopuks uskaltanu tehä mitää, vaikka kaverit yritti patistaa mua. ;D Ne lupautu ite viemään sen lehmän Axlille ja kertomaan, ett "Toi tyttö tuol halus antaa tän sulle" mut en voinu ottaa sitä riskii, ett Axl rakastuiski sit palavasti siihen mun kaveriin eikä muhun. ;) Ni jäi sit lehmä antamatta ja nimmari pyytämättä. Voevoe!

Salakuva törrrkeel zoomil :D

Sillo yhentoista aikoihin jono ei ollut mitenkään mahdottoman pitkä, mut ku ihmiset alko pääsee koulusta, ni jono kasvo. Kauimmillaan me jonotettiin jotain puol tuntia.


Ku oltiin taas jonossa, nii huomattiin ett Verkku ja Marja olivat tulleet takaisin! Jeee! :D



Axl sheikkas kyl tosi energisesti! Ei ollu varmaan kovin palkitsevaa esiintyy tuol, ku kaikki oli enemmän kiinnostuneita ilmasista jäätelöistä ku musiikista. Voi vitsi mua harmittaa, ku en saanu otettuu kuvaa kahesta n. 6-vuotiaasta pikkupojasta, jotka keikan alettua seisoivat keskellä tyhjää yleisölle tarkoitettua tilaa lavalle katsoen ja sormia korvissa pitäen. ;DD Axl-rukka!



Lauril ja mul on samanmerkkiset vanhat kapulat, cool! Huomatkaa Anun söpö vilkutus! :D


:D Ku lupasin, ni pakko tää oli laittaa. (kuva: Vilma)


Jätskejä oli mistä valita!

Mä söin tuon päivän aikana viis jäätelöä:

New York Super Fudge Crunch (Suklaakermajäätelöä, vakosuklaan ja tumman suklaan paloja, pekaanipähkinää, saksanpähkinää sekä kaakaokuorrutettua mantelia. Ehk vähän liian suklainen mun makuun.)

Reilun kaupan Vanilla Toffee Crunch (Vaniljakermajäätelöä ja rouskuvia kaakaokuorrutteisia toffeepaloja. Yksinkertaisuudessaan tää oli mun suosikki!)

Baked Alaska (Vaniljakermajäätelöä, vaahtokarkkia ja valkosuklaisia jääkarhukuvioita. Jääkarhui oli kiva ettii jätskin seasta!)

Mango Berry Swirl (Mangosorbettia, mangopaloja ja metsämarjaraitoja. Maistui vauvanruoalle.)

Jamaican Me Grazy (Ananassorbettia, ananaspaloja ja passionhedelmäkastiketta. Maistui keltasen Solero-jäätelön kuorrutteelle.)

Lisäksi maistoin myös:
Cherry Garcia (kirsikkajätski, esanssista, ällöö!)
Mint Chocolate Chunk (minttujäätelöks hyvää)


Namskis!


Mun ei tehny enää mieli jätskiä, ni mä sit jonotin Anulle jätskii. :) Ku sielt sai vain yhden jätskin per nenä per jonotus, ni Anu kiri näin meiän muiden jätskisaldoo umpeen.


Haha, loistava Verkku! :D

Mun lehmä suremas Vilman lehmää...

Tässä siis mun tekemä lehmä koko komeudessaan! Nimesin sen Ben Smithiksi. ;) Se on vähän spitaalinen... korvat saattaa irrota tuulessa. Ja mä itseasiassa hukkasin kotimatkallani yhden sen jaloista. :( Ben Smithin kroppa on tehty niist styrokseist, jalat niistä kukkakepeistä ja häntä on jätskitistkiltä saadusta paperista ja korvat on jostain Ben&Jerry's -kupongista, mitä meille jonolaisille tuputettiin koko ajan.


Raahasin Ben Smithiä koko päivän kätösissäni, ku laukussa sen ruumiinosat ois voinu irrota. Olihan se vähän hankalaa, mut mitäs mamoilin enkä vieny sitä Axlille...

Kuudelta me lähdettiin sit Vilman ja Anun kanssa junalla veks. Väsytti ihan sikana, jalat oli ihan muhennosta ja teki ihan kamalasti mieli LEIPÄÄ! Olin ollu yhdestätoista asti mestoilla, syönyt viis jäätelöä ja jonottanut 11 kertaa! :D Jonotin kato muiden seurana, vaikken aina ite ottanutkaan jäätelöö. Oli kyl kiva päivä!!! :DDD Ens vuonna uusiks ...tai sit ei!!! Ei tee mieli jätskii ihan pian, örgh!


Anu, Vilma ja päivän aikana popsitut jäätelöt. ;) Hyvä Vilma!!!

9 kommenttia:

Issu kirjoitti...

Mä olisin varmaan tykännyt siitä Cherry Garciasta. Toki se esanssisuus jäi arveluttamaan..

Se kuva, missä esittelet sydäntä, on suorastaan koomisen "photoshopped". Kyl mä silti uskon sen olevan aito :D

Hanna Huokuniemi kirjoitti...

Issu: Se sydänkuva on kaikessa kaameudessaan täysin photoshoppaamaton. :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hanna,

Näitköhä sä mut siellä, koska omasta mielestäni näin sut (; Olin sellanen blondi, jolla oli sellane musta´, pikkase "pussimaine", (mut iha vähä vaa, ei siis mikää kuumailmapallo, vaa semmone lissu takki ;D) takki, ja farkut :) Pyörin joitte´nki kundien kaa siel <3 (;
-lissu(ko?)

Juha kirjoitti...

Aivan paras lehmi! =)

Ja muutenkin tosi symppis postaus, kuten aina. Luin kahteen otteeseen jätskin täyteisen päiväsi kuulumiset, oli kivaa luettavaa!

Metkaa vappua Hanna!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tarina! oli paras jätskipäivä ikinä :D <3

- Anu

Hanna Huokuniemi kirjoitti...

Anonyymi: Moikka! :) Hmm... valitettavasti en osaa sanoa, bongasinko sua. Me kiinnitettiin kyl huomiota yhteen tyttöön, jolla oli pussihousut, mut en muista pussitakkista tyttöä. Harmi! :( Montako jätskiä jaksoit syödä? :D Oliko sulla kivaa siel? :)

Juha: Kiitoksia! :) Hyvää vappua sinnekin!

Anu: Hihi jee <3

Sanna kirjoitti...

Ihanin lehmä!
Postaus piristi kummasti(?) päivääni(:

Anonyymi kirjoitti...

Olen niin kateellinen sulle, Ben&Jerry's on ihanaa. :) Suosittelen maistamaan joskus myös Chocolate Macadamiaa, Cookie Doughia ja Strawberry Cheesecakea. Onhan niillä hintaa, mutta noita kaikkia taitaa saada myös pienissä purkeissa, jos ei raatsi ostaa maistamismielessä isoa. ;) Suosittelen, musta nuo kaikki ovat todella hyviä.

hanna kirjoitti...

Sanna: Oih, kiittiiii! <3

Anonyymi: Näää, ei mulle kande kateellinen olla. :) Joo tota Strawberry Cheesecacea olin jo maistanut aiemmin. Ja jos toi Coocie Dough on semmost, mis on taikinanpalasii, nii sitä myös. Tykkäsin molemmista! :) Chocolate Macadamiin en ole kaiketi vielä tutustunut. Sitä siis seuraavaksi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...