Ikuinen kakkonen?

(Piirtänyt: Hanna 6v.)

Mä oon nyt päättänyt saada töitä! Semmosii KUNNON töitä, mitä tehään jossain muualla ku kotona, ja jonka takii pitää herätä aamulla aikasin. Oon kaks vuotta sitten valmistuttuani ettiny duunipaikkaa silleen tosi satunnaisesti. Enemmän oon vaan nautiskellu laatuajasta itteni kaa ja oottanu, ett joku helmiduuni rävähtää kasvoille huutaen "MÄ OON SUN, JOS LAITAT HAKUPAPERIT VETÄÄ" niin kovaa ett tärykalvot kilkattais. Mut niin ei oo käyny. Joten nyt oon päättäny olla superaktiivinen, ett päättyis tää typerä lorviminen.

Mut mua ottaa päähän, ett mulle sanotaan jatkuvasti, ett "Oot tosi hyvä tyyppi ja me kyl tykätään susta tosi paljon", mut kuitenkaan en saa sitä hakemaani duunii. Pari päivää sittenki marssin yhteen puotiin, mihin tiesin etsittävän työntekijää. (En mainitse paikan nimeä, ku en jaksa enää raportoida ett mönkään meni taas.) Se omistaja kehu mua, ett tykkää tosi paljon ku pistäydyin tolleen spontaanisti, ja että vaikutan tosi itsevarmalta ja ett varmaan tulisin pärjää siin duunis hyvin. Ja ett tuun pärjää elämässä ku mul on niin hyvät sosiaaliset taidot. Teki mieli sanoo, ett "JOO JOO TIIETÄÄN, MUT ANNA MULLE DUUNII!!!!"

Ja se duunipaikka, mistä aiemmin intoilin tuol fb:n puolella, olis ollu ihan unelmaduuni! Ja johon siis en päässy. Jos olisin päässy, must ois tullu studiovalokuvaaja ja oisin saanu ottaa studiossa muotokuvii päivästä toiseen. Se ois ollu ihanaa!!!! Aivan superhyperultraüberihanaa!!!! Kuvia perheistä, lemmikeistä, nakuista vauvoista pörrömatolla yms. Mä jotain neljä viikkoo joka päivä toivoin ja toivoin ja toivoin ett saisin sen paikan. Kolmena viimesenä yönä ennen päätöksen kuulemista en saanu oikein nukutukskaan, ku jännitti niin. Ja takkiin tuli. Ja tääki työnantaja oli kehunu mua, miten hyvä ja innokas asenne mul on sitä duunipaikkaa kohtaan yms. Mul meni se työhaastattelu tosi hyvin, ja mä mun siskolle sieltä tultuani soitinkin, ett ellei joku Hannu Hanhi tuu ja vie sitä duunii mun nenän edestä, mul on tosi hyvät mahkut saada se.

Viikko sitten perjantaina sain siis kuulla sen valokuvausmestan päätöksen, ett saanko paikan vai en. Mä en ollu uskaltanu koko päivänä katsoa sähköpostiin, ku jännitti se päätös niin. Halusin säästää tuloksen katsomisen iltamyöhään, että meillä kylässä olleet Rebekka ja Noomi olivat jo menneet yöunille ja vain minä, äiti ja Heli hereillä. Tulipa vasta seuraavana aamuna mieleen, ett ku tuona iltana olin toivottelemassa tytöille hyvää yötä, niin Noomi sanoi jotain enteellistä... Me yleensä toivotetaan tyttöjen kaa hyvää yötä vuorotellen tähän malliin: "Hyvää yötä prinsessa. Hyvää yötä kukkanen. Hyvää yötä kaunokainen. Hyvää yötä söpöläinen." Ja välillä vaihtelun vuoksi esim. "Hyvää yötä napanöyhtä. Hyvää yötä räkäklimppi." ;) Mut arvatkaa mitä Noomi mulle toivotti? "Hyvää yötä Aku Ankka!"

Rasittaa olla "kakkonen"!!! Yheski työhaastattelussa käytyäni sain paikan johtajalta sähköpostia, ett oisin saanut paikan, mutku se yks toinen hakija osas tehä Flash-animaatioita, enkä mä osaa. Tottakai mä olin mielissäni siitä, että musta oli tykätty niin paljon. Mut ku kerta toisensa jälkeen jää kakkoseks, ni se ei oo enää kivaa! Tota valokuvaajan paikkaa haki kuulemma 117 tyyppii, ja 17 pyyettiin haastatteluun. Eli emmä ny väitä aina olevani IHAN kakkonen, mut NIIN LÄHELLÄ! NIIN LÄHELLÄ!!!

Joojoo, työnhakukin on melkein ku työtä itsessään. Ei saa lannistua. Kyllä se vielä tärppää. Tyvestä puuhun. Blaa blaa blaa. MÄ OON KIVA JA HYVÄ JA AHKERA JA TAITAVA (ja vaatimaton) NI ANTASIVAT MULLE TÖITÄ!!!!!! Siis semmosta työtä, mitä mä haluun tehä!

Ja tiättekö sama juttu miesten kaa. Aina jos satun tykästyy johonki mieheen, ni eikös se ekakski oo jo naimisissa ja sit sil oo viel MUN NÄKÖNEN vaimo!!!!!

Mä oon NIIIIIIIN kakkonen että huhhuijjaa!