perjantai 6. marraskuuta 2009

Tallinna! Long time no see!



Mä sairastuin paniikkihäiriöön vuonna 2002. Ton korvieni välissä olevan vamman vuoksi en vuuuuuuoooosiin pystynyt matkustamaan juuri muutoin kuin henkilöautolla (äitin ollessa kuskina) ja paikallisjunilla, mut alkuun en niilläkään. Oon noiden vuosien aikana asennoitunut niin, että ei tuo ulkomaanmatkailu ole mua varten. Ei mulla oo oikeen ees tehnyt mieli Suomen ulkopuolelle, ku tiesin miten paljon ahdistusta matkustaminen mulle tuottaa.


Mut kuten olen blogissani aiemmin kirjoittanut, olen ottanut haltuuni taas bussin, ratikan ja metron. :) Seittemän vuotta välttelin niitä, mutta nyt pystyn matkustaa jo ihan ilman minkäänlaisia oireita. (Tosin vielä tällä hetkellä matkustaminen kaverin kanssa voi olla hankalaa). Mutta nyt, kahdeksan vuoden jälkeen, päätin lähteä testaamaan risteilemistä! Olin ollut viimeksi laivalla 12.12.2001!

Sain kimmokkeen lähteä kokeilemaan laivamatkailua, kun tos viikko sitten kaks alaikäistä kaveriani pyysivät mua mukaansa risteilylle. He tarvitsivat seurakseen jonkun 25 vuotta täyttäneen. :) En uskaltanut lupautua matkalle heidän kanssaan, ennen kuin olisin testannut ensin miten mun psyyke kestää. ;) Sit sattumalta äiti oli lähössä parin kaverinsa kaa laivalle just seuraavalla viikolla, ja mullekin oli vapaalippu tiedossa, nii lähin mukaaaaaaaannnnnnn!!!!

Matka meni oikein mukavasti!

Tässä 62:n kuvan kuvakavalkadi reissusta!


Kiva oli lähteä merille tällasella matkalipulla...




Auringonnousu saaristossa likaisten ikkunoiden läpi. 



Haha, maksoin buffet-aamiaisesta kybän ja söin jokseenkin tän verran! Noku lattiat tärisi ja astiat kolisi hyllyissä, ni mua vähä jänskätti, eikä oikeen ruoka maittanu... 




Ruoan jälkeen mentii pelaa bingoooo! :D 




Hyvin meni, muttei tarpeeks hyvin. Mut oli kiva kokemus! :D 




KOHTA OON ULKOMAILLA!!!!! 




Olin laivan kannella kuvailemassa, ku lähestyttiin Tallinnan satamaa. 




Voih.




Jeee, kivaa päästä maksamaan vieraalla valuutalla! Oon NIIIIN menossa ulkomaille! :D 









Oltiin autolla liikkeellä. Eka mentiin käymään jossai Keskustorilla. Se oli ihan kiva paikka! Siel oli mm. kaikkii erikoisii elintarvikepurkkeja ja etikettejä ja homeisia sitruunoita. :)




Sisätiloissa oli maito-, liha- ja kalatuotteita. Ja vihanneksii ja leivoksii ja kaikkee.




Tyytyväisen näköinen possu.



Always Coca Cola! 







Myynnissä oli tosi paljon erilaisia paperikarkkeja! 



Aivan törkeen kivoja käärepapereita!!! 




Suomessa ei oo näin kivoja! 




Ois siistii päästä ite suunnittelee karkkipapereita! 




Sain luvan ottaa kuvia näist karkeista. :) Osotin vaan kameraani ja karkkia, ni myyjä nyökkäsi. 



Virolaiset ei kuulemma kauheen hyvin puhu englantii, enkä mä tod viroo!




Kiitos sanotaan kuulemma viroks "äittä". Sanoin niin pari kertaa joillekin paikallisille, ja must tuntu vähä höhlältä... 




Mut toivottavasti ne osaa arvostaa, ett ees yritin puhuu niien kieltä. 



Rapukarkkeja.




Vaikka nää viroilaiset (venäläiset?) karkkipaperit onkin tosi sieviä...




...ni en kyl hetkeekään usko, ett nää karkit maistuu hyvältä! ;D




Vasta sit ku tultiin pois sielt Keskustorilta, ni huomasin, ett siel oli kuvaaminen kiellettyy. ;D (Kuinka haastava tehtävä voi olla kieltokyltin kiinnittäminen oikein päin?)




Mun tuliaiseni itselleni. :) Ostin nää Keskustorin vieressä olevasta sekatavarakaupasta. Pitkulainen Fanta-tölkki, vesimeloonin makuista purkkaa ja persikalle tuoksuvaa vessapapruu!!! Ootteko nähneet Suomessa moista WC-paperia?!!! :D 











Katutaidetta. 



Täst tulee mieleen se yks Fintelligensin biisi. 




Käytiin yhdessä kangaskaupassa. En oo ikinä käyny niin kattavassa kangaskaupassa! Emmä ite sieltä mitään tarvinnu, mut otin parit kuvat. :) 



Kiintoisaa verhokangasta. 




Siitä sulle hamekangas! 


Kangaskaupan pihalla oli tommonen kyltti. Oletin ton mainostavan jotain aikuisviihdekauppaa, mut eksoottinen reisi tarkottaakin eksoottista reissua.









Kangaskaupan jälkeen mentiin yhteen ostoskeskukseen. Valion maitoa!

 


Juustoa hiirenloukkuun? 



Aika symppis. 




Slurps vol. 1 



Slurps vol. 2 



Eiks tää oo siit Madagascarista? Tämmöstäkää en oo Suomes nähny.


No mä oonki miettiny jo kauan, ett missä ne Snap, Cracle ja Pop on, mut ne onkin Virossa!!!!!



Voi sitä laatan määrää, jos meiän nuortsilaiset ottais limunjuontikisoja noin isoista pulloista! Vieressä normi 1,5 litran Pepsi-puteli. 



Reppana.









Egologisesti puhtaita, ekosotti sia, ruokaisia ruokia.



Olin vähä hämmentynyt tästä. 




Miten ne virolaiset oikeen katuja tallaavat??? 



Kiva harakka. 




Mitähän tällä yritetään viestittää? "EI" kaapelikanaville? 












Raivostuttava Sadamarket ihan Tallinnan sataman läheisyydessä. Siis tuolla on satamiljoonaa "kojua", jossa kussakin oma myyjä, ja kussakin identtiset tuotteet muihin kojuihin verrattuna. Ja ne jokainen myyjä alkaa kaupittelee sulle niit kuteitaan, vaikka kävelisit kuinka ripeästi siitä ohi. Mä en YHTÄÄN ymmärrä, miks noiden pitää olla tos samassa rakennuksessa kilpailemassa keskenään! Kamala paikka! Välttäkää! 


Äiti oli ton Sadamarketin jälkeen suuntaamassa jo takaisin terminaaliin, mut mua otti kaikki niin päähän, ett oli pakko päästä vielä kävelemään satamasta pois päin. Ärsytti ihan SAIRAASTI ku kaikki vastaantulijat oli suomalaisturisteja, ku mä ulkomailla ollessani haluisin kuulla jotain muuta kieltä ku sitä iänikuista suomee! HITSIVIE! Ni mä sit lähin yksin kävelee ja kuvailemaan.



 
En tainnu nähdä kahda samanväristä ratikkaa!


















Paikallisia. Viiksiheppu näyttää TOSI paikalliselta. 



Helsingis ei ollu vielä lunta, mut Tallinnassa oli paikkapaikoin huurteisia lehtia maassa.


Tän kuvan nimi on sit "Ilmaston lämpeneminen".



Viideltä lähettiin sit takas laivalle. Tää on otettu terminaalin ikkunast. 


Laivasta otettu kuva Tallinnan satamasta.



Sama kohde vähä paremmil säädöillä.




Mentiin laivalla syömään lihapullia. Mun perunamuussi oli niin suolaista, ett melkein suolarakeet rousku hampaissa. Muutki maisto sitä mun lautaselta ja olivat iha järyttyneitä. Yks seurueestamme kävi sit palauttamas mun annoksen ja sain tilalle paestetut potut.



Tää kuva on jo ihan kotmaasta. Tiäks aina ku tulee etelästä, ni Suomes sataa lunta! Tämä kerta ei ollut poikkeus.


HEI JEE OLI KIVA MATKA!!! Kiva ku jaksoit kattoo matkakertomuksen loppuun asti! :)

8 kommenttia:

Issu kirjoitti...

Hukuniemi. *reps* :D:D

Tosi hienoo, että sulla oli noin mahtava matka!

Paula kirjoitti...

Hienoja kuvia reissulta, ja sä osaat kirjoittaa niin ilmeikkäästi!

Kuule, älä vaan maista niitä lehmäkarkkeja, ne on nimittäin niin hitsin hyviä että haluaisit ostaa monta kiloa..

Kamerankäyttökieltokuva saattaakin tarkoittaa, että PYSTYkuvaus kielletty ;) - Tai ainakin niin voi väittää ymmärtäneensä, jos tullee iso ja vihainen polliisi ja meinaa retuuttaasut putkaan..

Se väriläikkäinen talo, ehkä ne on halunneet matkia sitä Wienin Hundertwasser Housea, joka tosin on vielä paljon värikkäämpi ja hassumpi.

Valokuva satamasta, jossa valot tanssii, se on hurjan kiva. Mulla itelläni tuli aika paljon samanlainen uudenvuoden rakettikuva, kun kamera heilahti. Siitä kuviosta tulee mieleen joku vanha viiskytluvun (valo?)kahvimainos,jossa naishahmot ovat samanlaisessa asennossa.

Aevo kirjoitti...

Voi vitsit Hanna, mä olen susta ylpeä!! Mahtavia ja hauskoja kuvia olit kyllä ottanu reissusta. Se yksi liikennemerkki tarkotti tietysti sitä, että suojatietä ylittäessä saa astua vain niiden maalausten väliin. O sanoo monesti "äittä", se osaa siis puhua viroa!! Kielimiehiä, kun osaa jo suomea, viroa ja ruotsia. Mihin se vielä pystyykään, kunhan ikää tulee lisää?! Joko vessapaperi on testattu, tuoksuko se oikeesti persikalle?

Hanna Huokuniemi kirjoitti...

Issu: Äitin matkalipussa luki nimi kyl ihan oikeaoppisesti! :)

Paula: Hihii, kiitos! ^_^ HAHAHA, pitää opetelle sanomaan viroks, ett "Mä luulin, ett vaakakuvia oli lupa ottaa". :D

Anni: :DDDDDDD Toi liikennemerkkijuttu oli sikahyvä!!!! Juuri sitä se varmasti tarkottaa! Virossa kadun ylitys tehdään hauskemmin ku meillä. Vessapaprupakettii en oo vielä raaskinut avata, mut se tuoksuu jo siitä muovin läpi tosi ihanalta! :) Go Otso!!!! <3

Heli kirjoitti...

Nauroin kanssa ihan koukussa sun matkalipulla :)!

Ajattele, kuinka paljon pienemmät sun matkafiilikset ois olleet, jos sielläkin ois eurot kehissä!

Ei passaa näyttää tytöille näitä kuvia, kun siellä lelukaupassa oli Salli-auto...

Mä arvelin kanssa, että katonrajassa olisi jotain, mikä voisi vaurioittaa kameraa, joten ota tosissasi mukamas väärin asennetun kyltin ohje!

Ajattelin ihan samoin siitä liikennemerkistä kuin Anni! Kattele kauppakeskuksista seuraavan kerran sellaisia merkkejä, jotka kehottavat olemaan astumatta lattialaattojen saumojen päälle ;).

HANNA kirjoitti...

Hyvä Hansiii!!! Sun blogia on aina kiva lukea, mitä nyt ehkä toi irrotettu pää oli groteski. Mihin sä haluut seuraavaksi??

Hanna Huokuniemi kirjoitti...

Heli: :DDDDD (Mä harkitsin ostavani Sallit tytöille, mut ne oli sen verran kalliita.)

Hanna: Isääää! ;) Seuraavaks mä aattelin lähtee Venäjälle!

AbyJaz kirjoitti...

Hei! Ihan sattumalta eksyin blogiisi (gallerian päivänkuvajuttujen vuoksi, itseasiassa :D)
Mutta pakko nyt heittää kommenttia, kun jäin vaan lumoutuneena lukemaan juttujasi! Postauksesi ovat hirvittävän mielenkiintoisia, ja tykkään siitä, miten käytät kuvia niin kertomaan tarinaa, kuin tukemaan kertomuksiasi. Ää.
Todella viihdyttävää luettavaa. Vau.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...