tiistai 15. joulukuuta 2015

15. luukku: Ounasjoki eli (melkein) toteutunut hullu haave


Kun olin pieni, piirsin Mamman (= siskoni mummo) luona Riihimäellä kellertyneelle ruutupaperille punaisella tussilla kuvan muinaisesta jättiläiskilpikonnasta.

(Piirustus ei valitettavasti ole enää tallessa, mutta muistoissani se kuva näytti tältä.)


Sitten menin Vaarin huoneeseen, minkä seinällä oli suuri Suomen kartta. Kiipesin sohvalle, laitoin silmät kiinni ja summanmutikassa tökkäsin sormellani johonkin kohtaan karttaa.



Sormi osui Pohjois-Suomessa sijaitsevan Ounasjoen kohdalle. Päätin, että mun pitää päästä käymään siellä ennen kuin täytän 15 vuotta, koska tuun löytämään sieltä piirtämäni kuvan mukaisen, muinaisen jättiläiskilpikonnan fossiilin!

Vuosia myöhemmin, ollessani 14-vuotias, siskoni ja Rebsun + Nopsun isä lähtivät käyttämään mua Ounasjoella!!!!!! :DDD

Matkaa oli sellaiset 950 km! :D MAHTAVAA omistautumista pikkusiskon asialle!!!!!!


(Kiikarit oli lintujen bongausta varten, koska olin tuohon aikaan kova lintuharrastaja.)

Löysin mun isän luota postikortin, jonka olin lähettänyt hänelle tuolta reissultamme.

Kortti on päivätty 18 päivää ennen mun 15-vuotissyntymäpäivää. ;) 

KIITOS VIELÄ SISKO JA S!!!!


Ainiin se muinainen jättiläiskilpikonna... Kuka yllättyy kun kerron, etten löytänyt sitä? :D


Tykkää Huokunista Facebookissa.
Saat tiedon uusista postauksista seinällesi.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...