Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirustelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirustelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. lokakuuta 2016

Kutistunut Mikko Alatalo


Mun siskontytöt olivat syyslomalla mummolassa, ja askartelivat kutistemuovista. Tää oli mulle aivan uusi tuttavuus. Halusin kokeilla itsekin!



Kutistemuovi on semmosta piirtoheitinkalvon näköistä (nuoret lukijani putosivat tässä vaiheessa kärryiltä ;)) muovia, mille ensin piirretään, sitten teos laitetaan uuniin, missä se kutistuu yli puolet pienemmäksi ja paksummaksi. Uunituksen jälkeen muovi ei ole enää taipuisaa, joten lopputuloksesta voi tehdä vaikka korun tai avaimenperän.

Mä en ihan hirveesti käytä koruja, mut halusin tehdä omasta teoksestani jotain niin siistiä, etten unohtaisi sitä keräämään pölyä.

Kävin selaamaan äidin lehtiä, ja yksi kuva oli ylitse muiden:

 Alatalon Mikko! Siinä hieno aihe korulle!









Siniset lasit pelasti tän mun piirustuksen! :D Ilman niitä tää ois jäänyt pelkäksi "miehen naamaksi".


Vaikka tää kalvo onkin tosi liukasta, joillakin puuväreillä pystyy värittämään. (Joillain puuväreillä väri ei yksinkertaisesti tartu kiinni.) Ääriviivoihin käytimme permanenttitussia.

Ennen uunitusta tein Mikon päähän reiän rei'ittimellä.

Siellä se Mikko lepää uunissa pellillä.


Valmis, väritetty teos laitetaan 125-asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi. Tytöt patistivat mua seuraamaan, mitä Mikolle käy uunissa. Hetken olin aika kauhuissani, kun muovi alkoi muuttamaan muotoaan; näytti siltä, että hartaasti väkertämäni Mikko meni vallan piloille! 


Mutta hyvin siinä lopulta kävikin, huh!




Muovi kutistui aikalailla!



O se hieno!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Iiris-kangaskassi

Must ne perus kangaskassit, mitä kaikilla nykyään on, on tosi kivoja. Mul on ollut ikuisuuden suunnitelmissa maalata sellaseen kangaskassiin joku oma kuva, ja nyt ku sain päätettyä minkä kuvan haluun, ni projekti rupes etenee.


Päädyin Alfred J. Kwakin Iirikseen, ihanaan mamu-ankkaan!

Omasta muistista piirtämäni Iiris.


Päädyin kuitenkin ottamaan mallia vanhasta Alfred-tarrakirjastani.


Testasin vielä ett kuva toimii mustavalkoisena.






Harmitti ku kinttu ei mahtunut kokonaan, mut kiva se on näinkin.









Juku! Hieno tuli, vaikka ite kehunkin!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Liian paljon vapaa-aikaa eli kirpputoripäiväkirja

Löysin kaappieni kätköistä vihon, jonka haluun esitellä teille! :D


Kirppispäiväkirja! :D En ollu muistanut tän vihon olemassaoloa!

Vuonna 2007-2008 jaksoin piirtää kuvan kaikista kirppariostoksistani!


Tota kaulaliinaa mä käytän vieläkin, ja kyl toi keltainen laukkuki löytynee jostain. Tohon paitaan mä en enää mahdu (kutistui kaapissa), mut on seki viel tallessa...


Nää kuoret löytyy vielki!


:)


Tää rintamerkkiki löytyy viel:




Noita kenkiä en käyttänyt koskaan. :D







"Eau de toilette"










Tääki paita kutistu kaapissa. :(


Täst voi rivien välistä nähdä jo joitain kyllästymisen merkkejä... :D

maanantai 23. joulukuuta 2013

joulukuun 23. - Yö majakassa


Luettuani taannoin Muumipappa ja meri -kirjan, mulle iski iso mielihalu päästä joskus yöksi MAJAKKAAN! Ja tuumasta toimeen! Matkaseurakseni otin kaverini, Suvin, joka sattuu fanittamaan majakoita.



Valitsimme Bengtskärin majakan, mikä on Pohjoismaiden korkein majakka. Se on Suomen eteläisin asuttu paikka, siellä toimii Suomen eteläisin hotelli ja posti, ja joku on tituleerannut sitä "kaikkien majakoiden äidiksi, isoäidiksi ja kummitädiksi". Katoin ennen matkaa netistä joidenki turistien kuvaamii videoita tuolt majakkasaarelta, ja yllytin majakkakuumeeni huippuunsa...

Sit elokuussa koitti se päivä!


Ensin ajettiin autolla 200 km. Sit mentiin tämmösellä autolautalla 15 min.


Ihana kesä!!!


Lautalla oli kioski, missä oli itsepalvelu. :)


Rahat ostoksista laitettiin pieneen lippaaseen (tos vessapaperirullan eessä). Tuli kiva mieli tommosesta luotosta!


Sit ajettiin taas pikkasen autolla.


Sit loput 45 min taitettiin tämmösellä taksiveneellä. :/ Mua vähä pelotti toi... Liian pieni paatti mun makuun!


Poimin rannasta tämmösen poksukukan ja nuuhkin sitä koko matkan rauhoitellakseni itseäni. :D (Yks mun lempituoksuista!)


Kesäsaaristo




Ei mua siis toi saaristo-osuus viel jänskättänyt, vaan tää! Mut ei onneks ollu kova merenkäynti, ja hyvin se matka meni.






Majakka, majakka, majakka,
majakka, majakkaaa, majakkkaaaaaaa...







Siellä se näkyy iiiiiiiixxxx!!!!




Kaikki veneseurueestamme ei ollut tullut yöksi, vaan jotkut olivat vain päiväkäynnillä. Oli muuten TÖRKEEN mahtava fiilis saapua tonne majakkasaarelle!!! 








...












Kun ensimmäisen kerran näin kuvan tosta majakasta, olin hitusen pettynyt, että tossa on tommonen "lisärakennus". :/ Ku oisin halunnut päästä yöksi semmoseen pitkulaiseen majakkaan, niinku muumeissaki on. Mut tajusin sitten, ettei tos itse tornissa oo kauheesti tilaa nukkua... Myöhemmistä kuvista selviää teillekin.


Tove Janssonin näkemys majakkatornin sisuksista.


Todellisuus.


252 askelmaa






"hihihih"


Ikkunoiden suulla seinissä oli jotain lumen näköistä kasvustoa.


Maisemaa











...










Mä vähän rakastuin tohon majakkaan.

 Tää oli joku oleskelutila, mihin me yöpyjät kokoonnuimme kuulemaan huonejaot.


Kirjahyllyssä oli kirjoja. (Sori mut ehkä mun paras kuvateksti!)


Mua harmitti, ku en ollut tullut ottaneeksi saarelle mukaan sitä Muumipappa ja meri -kirjaa, eikä sitä ollut tos kirjahyllyssäkään. :( Mutta oli mul onneks toinen kirja.


Meille tuotiin juomavettä, mihin päätin olla kajoamatta.


Täs on osa entisöityä majakanvartijan asuntoa.










Ja kappeli


 En oikeesti kestä...! Ihanan mummoisa sisustus!!! Muut yöpyjät majoitettiin tän käytävän huoneisiin, mut Suvi ja mä saatiin huone kerrosta alempaa.








...












Täs oli kahvila ja ruokailutila. (En oo muuten ikinä syöny niin makoisaa kaurapuuroa ku tuolla!)


Sekä myynnissä paljon asiaan kuuluvia oheistuotteita.




Meidän huone oli tossa kassan takana! :) Varmaan joku henkilökunnan huone silloin, kun yöpyjiä on vähän vähemmän. Täällä ei tarvinnu maksaa ostoksistaan heti, vaan ostokset kirjotettiin "piikkilistaan" ja tuli maksaa sit kotiinlähtiessä. :)


Meiän ihana huone majakka-aiheisin tauluin!!!










...











No sitten se majakan valo!


Muumiversio


Se valo tuli kolmesta tollasesta pienestä lamppusesta!


Joku turisti. Tuol huipulla oli ihan hullun kuuma!!!


No oli siin kans tommonen iso mötiskä, mikä ilmeisesti sit niinku heijastaa niist lampuist tulevan valon sinnetänne.


Näkymä huipulta. (Kesä tule jo takaisin!!!!!!)



En nyt tiiä onks kovin hienotunteista kertoa, mut siel saarel oli turistina myös Suvi-Anne Siimes (ex-poliitikko)! En ois tunnistanu, mut Suvi ilmiantoi. Mä menin sit kertoo sille, ett ku mut on nimetty sen siskon mukaan!!! :D Jotain ett meiän siskot oli lapsuudessa kavereita ja sit sen Hanna-Kaisa -siskolla oli äitin mielestä niin kaunis nimi ni sit musta tuli Hanna. :P Sen reaktio mun stooriin oli suht diplomaattinen, mut ehkä se riemuitsi sisällään. :)








...











Majakan historia oli mielenkiintoinen (sikäli mikäli kun oon koskaan ollu mistään historiasta kiinnostunut)!


Siel on ammuskeltu puolin ja toisin. (Tää on kuva maalauksesta.)


Mm. tuol rappusissa oli jälkiä sotimisesta:


Tohon on pudonnut kranaatti.


Museohuoneessa oli enempikin sotamuistoja.




Sit tuol kallioilla oli raapustuksia:


PS. Paljain jaloin kävely on ainut oikea tapa liikkua Bengtskärillä!






Tää oli kiva!








...











Luontoa:

Toi saari oli ihan uskomattoman viehättävä paikka!


















































Tää oli joko muslimi tai sit silläkin oli jotkut ihan omat kuvauskohteet. :)








...












Me sovittiin Suvin kanssa, että on lupa viettää aikaa ihan yksinkin tuol saarella, ettei koko ajan olla kimpassa. Oli IHANAA istahtaa ihan kaikessa rauhassa kalliolle lukemaan kirjaa!


Mä päätin verestää mun piirustustaitojani ja piirtää kalenteriini kuvan ihanasta majakasta.






:)








...











Mut ehkä PARASTA Bengtskärin majakkasaarella oli...


SAMMAKOT!!!! Niitä löyty aina välillä sielt maastosta. Ja mun on tietty aina pakko saada pidellä niitä... Tää kaveri teki dramaattiset hätäpissat mun kädelle, mitä me Suvin kaa pelästyttiin ja kiljuttiin ku mitkäkin naiset! :D


Tuituiii!!


Suvi ei halunnu pidellä. :D










...











Oltiin siis yksi yö siel saarella. Halusin kerrankin päästä näkemään auringonlaskun merellä! ^___^


Mut noi pilvet tuli ja pilas kaiken!


Et se siitä sitten... No mut värit oli kivat!








...











Mut eniten reissussamme odotin päästä näkemään majakan valot yöllä! Ootin ett pääsisin näkemään, miten valot vallan tanssisivat horisontissa!


Mut ne mitään tanssinu...


*tuik*


Aikamoinen antikliimaksi! :D Kolme tommost pientä tuikahdusta, piiiitkä tauko ja sit taas kolme tuikahdusta. Tästä ois pitäny olla Bangtskärin nettisivuilla varotus! :D


En tiiä oisko saanu, mut kiivettiin yöllä sinne latvaan kattoo valoja, ett miltä ne näyttää sieltä käsin.










...











Viel lisää sammakoita!!!! ^_____^


Lähtöpäivänä löysin mooonia sammakoita! Ku oli satanu vähän vettä, ni ne oli tullu esiin piiloistaan.




Ne oli toooosi kivoja!!!



Mä tarjosin sammakoita muillekin turisteille, mut kaikki ei halunnu pidellä niitä. :/



Tarjosin niit kahelle pikkupojalle, mut ei ne innostunu yhtään... Mikä nykylapsia oikeen vaivaa?! ;p








Tsekatkaa mun pupilleja, ne on pienet!!!! \o/







...












Niin kuin postauksen alkupuolella kävi ilmi, mua vähän pelottaa merellä. Pitää olla ihan peilityyntä, ett mua ei jännittäis (siis pienemmässä paatissa).


Tää ei oo mun käsitys peilityynestä!!!


Eikä tää!!!! :( :( :(



Meiän kotiinlähtö aikaistui kahdella tunnilla joidenkin venejärjestelyiden takia. Elin toivossa, ett tänään ois isompi vene kuin edellisenä päivänä, ettei keikuttais. Mut olikin PIENEMPI! O___O APUA!!!!! Ilmaisin sit meripelkoni yhelle työntekijälle, ni se sano, ett voi järkkää meiät siihen myöhempään botskiin, joka on isompi, ja ett tuulen pitäis tyyntyy vähän. Kilttiä!!!! (Yllä oleva on se paatti, millä eka porukka sit lähti.)

Voi kyllä mä rukoilin ett tyyntyis (kävin jopa siel kappelissa rukoilemassa)!!!! Ukkosti ja tihutti vähän. Olin aika murehtiva koko päivän, mut ku lähettiin, tuuli oli tyyntynyt. Kiitos Herralle!!!!! Ja hyvin meni merimatka.








...












Toi reissu oli ehdottomasti mun kesän kohokohta!!! Mä niiiiiiiiiiin suosittelen kaikille! Ja kiitos, Suvi, matkaseurasta!!!

Tonne meen jonain päivänä uudestaan!

www.bengtskar.fi



Tykkää Huokunista Facebookissa.
Saat tiedon uusista postauksista seinällesi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...