3. luukku ("Emma")

KOLMAS LUUKKU!

Kuva: Google

Sillon kun tuli ensimmäinen Harry Potter -elokuva, mä TIESIN ett siitä rasittavasta, huonosti näyttelevästä Emma Watson -rääpäleestä tulee isona ihan älyn kaunis! Ja mä olin niiiin oikeessa! NAMMM!!!!

Mut siis emmä siitä SILLAI tykkää, mut siis sillai. Noin niinku visuaalisesti...

Mun kaveri Riku halus mennä kattoo uusimman Potterin, ni mentii sit yhessä. Ja mukaan saatiin vielä Sanna ja Vilmakin. :) Vilmasta en tiiä mut me muut mentii lähinnä Emman takii. ;)

Kuva: Sanna

Iloiset ystäväni Vilma, Sanna ja Riku

Sanna ja Vilma ostivat itelleen vähän leffaevästä.

Tässä meitsin leffaeväät... kraanavettä, kuiva sämpylä ja viallinen bansku.

Valitsin kaupassa ton kärjestä rikkiolevan banaanin, ku oon ihan varma, ettei sitä kukaan muu olisi kuitenkaan halunnut ostaa. Siin oli niin paljon paremmannäkösii banaaneita vieressä, ni toi ois jääny lopulta ihan yksin sinne mustumaan. :( Kävi sääliks.

Oltiin kaikista isoimmassa salissa, eikä siel ollu kovin paljoo muita. Mä rakastan tota tyhjien tuolien muodostamaa näkymää! Kuva ei tee oikeutta.

Leffa alko klo 21.15. Oltiin kyl suht typerii ku tohon aikaan mentiin, ku aamulla piti jaksaa herätä töihin. Rikul oli herätys ennen viittä... ehh! :D

Tykkäsin kyl leffasta, mut kahden tunnin kuluttua alettii jo toivoo ett lopputekstit päästäis meiät kotii nukkuu. 1,2 ja 3 oli must tosi hyvii Pottereit ja sit tää tulee must neljäntenä. Ehdottomasti paras kohtaus oli semmonen, mis näytettiin pieniä lepakon luurankoja roikkumassa katosta! Söpöjä!!!

Leffa loppu vähän vailla kakstoista. zZzZz Tytöt oli vetäny limonaadii ja nyt niil oli sit kiire vessaan. Leffateatterin vessat ei ollu enää auki, ni piti ettii jotain muuta. Jolkotettiin Sokoksen Mäkin veskiin ennen ku erottiin kaikki omille teillemme.

Huumevessa.

Riku ja unelmissa häämöttävät kolmen ja puolen tunnin yöunet.

Mä olin kotona vailla yks. Muuan asia mun täytyy kyl viel jakaa, mikä sai mut bussissa tosi iloseks: Kuski poimi yhen miehen kyytiin, vaikkei siinä lähistöllä ollu pysäkkiä! Se mies oli juossu ja yrittäny kovasti ehtiä tähän bussiin, vaikka tilanne oli ihan toivoton. Must oli ihan älyttömän sulosta siltä bussikuskilta!!! Ei se päiväsaikaan varmaan ois pysähtyny, mut tosi ihanaa ku tolleen anto armoo. Öisin ku bussei kulkee tosi harvakseltaan.

Kiitos Vilma, Sanna ja Riku leffaillasta! :)

Mua kiinnostais tosi paljon nähdä se Rare Exports, vaik emmä oikeesti sitä uskalla mennä kattoo. :D

2. luukku ("Sokean iltapuuhat")

TOINEN LUUKKU!

Jos sun elämässä on yhtä vähän jännitystä ku mulla, ni tässä niksi: Hoida iltapuuhat silmät kiinni! Ihan sikahauskaa!!! :D

Must ois ihan kamalaa olla sokea - ei tää siihen liity. Mut kokeilepa joskus! Takaan ett tuo vähän vaihtelua arjen rutiineihin.

Idea on vaihtaa yöpuku, harjata hampaat, pestä ja kuivata kasvot, sammuttaa kämpästä valot (mahdollisesti telkkari) ja kömpiä petiin silmät visusti kiinni. Vasta peiton alla on lupa avata silmät, jos niitä nyt on tarvis enää avatakaan ku nukkumaanhan sitä on juur käymässä.

Hammastahnan annostelu tuottaa mulle aina vähän vaikeuksia, mut sen määrää voi tunnustella sormella. :) Ja kerran EKSYIN matkalla vessasta makkariin, vaikka matka on vain kymmenen askeleen pituinen. ;D Olin jotenkin onnistunut pyörähtämään ympäri, ja ku luulin olevani jo makkarissa nii olinkin eteisessä, ihan vessan kynnyksellä. ;D Haha, vähäks oon taitava! Mut aina on kaikki valokatkaisijat ym. löytyny ja yöpuku ollut aamulla oikein päin päällä.

Jos toi tuntuu liian helpolta, nii tehtävää voi vaikeuttaa lisäämällä tehtävälistalle iltapalan syömisen ja vaatteiden valitsemisen seuraavalle päivälle. Tai miksei leikkiä sokeaa koko päivän ja käydä silmät kiinni töissä, kaupassa, leffassa...

Suosittelen kokeilemaan! :D Et pety!

1. luukku ("Näinhän siis EI ole lupa tehdä")

ENSIMMÄINEN LUUKKU!

Joulukalenteri alkaa postauksella "Näinhän siis EI ole lupa tehdä".

Viime viikolla, yhtenä ihan tavallisena aamuna lähdin töihin. Oli hirveen kylmä, mutta mua ei paleltanu ku mul oli mun Michelin-mies -takkini. Nousin bussiin, joka ihan normaalisti tuolloin seiskan pintaan oli täpösen täynnä. Mähän oon entinen paniikkihäiriöläinen, ja vielä jokunen vuosi sitten en olisi pahimmissa painajaisissanikaan mennyt ruuhkabussiin. Mut mun oireet on nykyään kurissa, joten en ajattele asiaa juurikaan enää.

Mut tää bussi eteni niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin hitaasti. Tyyliin 1 km/h, koska Kehä I oli IHAN ruuhkainen ja jumissa. Vaikka avasin mun Michelin-mies -takin, ni bussin lämmityksestä ja ihmisten paljoudesta johtuen mul oli vähä tukala olla. Enkä ollu aamupalaakaan ehtiny syömään, ni nälkä nakkeli. Ehkä vaan ylireagoin, mut mulle alko tulee semmonen olo, ett ulos ois kiva päästä. Eikä oltu viel ees puolimatkassakaan...

No, mä sit jäin pois bussista hyiseen pakkaseen ja aattelin oottaa seuraavaa bussia. Tajusin kyl sit heti ulos astuttuani, ett se seuraava bussi tulee saapuun siihen pysäkille vast joskus ens vuoden puolella, ku ei se liikenne liikkunu! No mut onneks mul oli lämmin.

Odottelua.

Odottelua.

Varpaita alkaa jo vähän palella.

Laukun pohjalta löytyi Daim-suklaa"patukan" jämät, joten natustin sen.

Odottelua. Kintutkin alkaa olee jäässä.

Kuuntelin mp3-soittimesta radiota ja kävi mielessä, että jos mul ois siinä joku kaveri seuranani, ni voitais tanssii biisien tahdissa kylmyys pois. Yksin en kehannu, ku siihen pysäkille oli kertyny jo liuta ihmisii. ;)

Odottelua.

Sit kohta huomaan pysäkille kipittävän yhen mun kaverin (jota kutsun jutussani vaikka Barbatipuksi)! Out of nowhere! :D Eikä tää bussipysäkki tosiaankaan kuulu sen normaalille duunireitille! :D Oli tosi hauska sattuma, ku ei toi pysäkki munkaa mikää normaali hengauspaikka oo! Oltiin molemmat ihan ett häh! :D

Kerroin odottaneeni bussia jo varmaa ainaki puol tuntia (siihen aikaan bussien pitäis tulla kymmenen minuutin välein) ja Barbatipu katseli matelevaa liikennettä huolestuneena. Meil oli sama matka ja ootettiin samaa bussia.

Ei me tanssimaan ruvettu, mut jotain erikoista silti... Ja nyt päästään siihen "Näinhän siis EI ole lupa tehdä" -osioon. Meil oli jo hirveen kylmä, ja töihinki pitäis päästä... Katottiin pysäkillä olleesta kartasta, ett kuinka pitkä matka meil olis jos lähettäis kävelee. Kinttupolkui pitkin me kuitenkaan ei oltais osattu lähtee suunnistaa, joten... lähettiin kävelee pitkin Kehä I:stä.

"Mennäänkö?" "Uskalletaanko?" "Mennään vaan!" "Ei kehtaa." Mut ku todettiin, ettei poliisiauto meitä kuitenkaan sais kiinni ruuhkan takii, ni lähettiin juoksee tien vierustaa. Me liikuttiin niinku HUOMATTAVASTI nopeammin kuin ne autot!





Liittymän kohdalla jouduttiin kävellä autojen edestä, mutta muutoin oltiin ihan hyvän välin päässä autoista. Vähä toivottiin, ett joku poimis meiät kyytiin ett päästäis pois sielt pakkasesta, mut nääää. Ei kukaan ottanu. Peukun näyttäminen ois saattanu kyl jouduttaa asiaa. Mut tuli siinä kipittäessäki jo aika lämmin.

Joo joo, Kehätiellä EI saa kävellä! Mut oltii epätoivosii! :p



Se matka mitä edettiin siellä Kehällä oli jotain about kilsa. Sit ku seuraava bussipysäkki alko jo häämöttää kaukaisuudessa, ni eiköhän vaan takaata näkyny meiän bussin ajovalot. Tuli muute kiire! Barbatipu juoksi mun edellä ja huusi pysäkillä oleville ihmisille, että pidättelisivät bussia, ja mä juoksin kuoleman kielissä perässä. Hetkeks oli pakko jäädä kävelee, ku loppu kunto, ja vähänkö oli epätoivoinen fiilis ku Barbatipu oli jo melkein pysäkillä. Mut kyl se bussi sit mua ootti, ku BT piti ovee auki. Hitsi, pitäis rupee kuntoilee enemmän! :D

Jäätiin bussis siihen ihan kuskin viereen, ku käytävät oli täynnä ihmisii. Kuski oli ensin vähä vihanen meille ja kysy, ett "Mistä syystä teiän autotiellä piti juosta?" Mut sit se leppy ku sanottii, ett meil oli iha sikakylmä, pitää päästä töihin asap jne. Se kuski tiesi kertoa, että ruuhka johtu siitä ku joku kolausauto oli ajanu ojaan tms.

Vähänkö ne meiän ekalle pysäkille jääneet ihmiset nyt tässä yhteisessä bussissamme varmaa pyöritteli päätään meiän touhuille. ;)

Normaalisti mun työmatka kestää about 20 min. Nyt meni 1,5h. Ja olin IHAN jäässä ku pääsin töihin! Onneks en kuitenkaan vilustunut. Barbatipun kävi huonommin... :/

Työpäivän jälkeen kotimatkalle lähdettyäni, arvatkaa vaan oliko sama bussikuski ku aamulla? :D Mut ei se mua tunnistanu, todenäköisesti siksi, että sillo aamulla bussiin juostuani puuskutin siellä bussin lattialla kaksinkerroin. ;)

Huokunin joulukalenteri!!!

Mä aion tänä vuonna pitää täällä blogissani JOULUKALENTERIA!

Joka joulukuun päivä joulupäivään asti
uusi postaus!

Tervetuloa!

Murtovarkaat tervetuloa?

Rosiksessa

Olipa kerran ihan tavallinen kesäkuun päivä vuonna 2009. Aurinko paistoi, linnut lauloivat jne.

Mä olin kaupungilla kävelyllä ja valokuvailin kaunista, kesäistä kotikaupunkiani. Paraskin turisti. :)

Rautsikan kellotornilla oli huppu.

Ratsupoliisit kopottelivat Mikonkadulla. (Huomasinpa just, ett taas vaihteeks kakkimiskuva...)

Kuvasta näkyy huonosti, mut joku on kirjoittanut Aleksis Kivi -nimen alle Aleksi Kiva. Hihi!

Enpä olisi patsaskuvaa ottaessani arvannut, että tätä samaista kuvaa tullaan käyttämään puolentoista vuoden päästä käräjäoikeudessa...

Ku kävelin tosta patsaan ohitse, huomasin maassa makaamassa keski-ikäisen naisen. Laitapuolenkulkija, kuten muutkin seurassaolijat. Se nainen oli kyl tajuissaan. Pari kuvassa olevaa miestä tuli ja nappas maassa makaavalta naiselta kengät jalasta ja heittivät ne puskaan. :o Sit tän kuvan keskellä istuva nainen käveli maassa makaavan luo ja potkaisi pari kertaa oikeen tuntuvasti. Siinä vaiheessa mä soitin 112...

Mut kutsuttiin myöhemmin poliisiasemalle antamaan silminnäkijälausunto. Tässä blogipostaus edeltävältä päivältä. :D

Vaikka must olikin tosi kiehtovaa päästä kuulusteluihin ym. ni kyl mua hitusen pelottikin tää silminnäkijänä oleminen. Pidin varmaan kuukauden ajan ovea turvalukossa öisinkin, ku hirvitti ett joku kostaja tulee mun ovelle. :S Ku mun sukunimi on sen verran harvinainen, ett ei varmaan oo vaikeeta jäljittää mua.

Olipa kerran yks toinen päivä ku olin kaupungilla. Törmäsin tähän pahoinpitelijänaiseen ratikassa! Ei se mua tietenkään tunnistanu, ku se oli ollu sillon kesällä Aleksis Kivellä ihan päissään. Ja oli taas... Se huuteli jotain hävyttömyyksiä puhelimeen puhuvalle somalimiehelle. Mä katoin sitä naista ja totesin, ettei hänessä ollu mitään pelkäämisen aihetta.

Sit taas aikaa kului. Sain postissa kirjeen raastuvasta. En aluks tajunnu, ett mikä kirje se oli ja sydän hyppäsi kurkkuun, ku luin kirjeestä kohdan PAHOINPITELY. "Tän täytyy olla joku väärinkäsitys!!! Emmä oo ketään pahoinpidelly!!!" Sit hokasin, ett asia koskee sitä Aleksis Kiven tapausta. ;D Haha!

Mut vaadittiin saapumaan paikalle 200 euron sakon uhalla! Ja ellen sittenkään tulis, nii poliisit tulis hakee mut. :D Cool! Äksönii!!!

Menin sinne Oikeustalolle sit... öö... en nyt muista ett oliks se toukokuussa vai millon. No mut kuitenki aikaa sitten. Venasin siel pari tuntii ja sit mulle tultiin sanoo, ett käsittely siirtyy, koska tää pahoinpitelijänainen ei suvainnu saapua paikalle. HÖH! Ois ollu kiva päästä oikeuteen todistaa! :( Ja se käsittely siirty MARRASkuulle... Tuol ei tosiaankaan pidetä yhden keissin kanssa pahempaa kiirettä!

Mutta marraskuu koitti! ;)

Ei mua jännittäny sinne oikeuteen meneminen. Mut kaiken varalta olin valinnu aamulla semmosen käännettävän takin, joka on toiselta puolelta ruskea ja toiselta puolelta oranssikukkainen. Kato siks, ett jos oikeuteen mennessäni joku gangsterilauma kattoo ett "Haa, toi ruskeatakkinen on se silminnäkijä. Nitistetään se ku se lähtee." ni sit lähtiessäni mul onkin päällä oranssi takki, ja sit ne gangsterit on ihan "Mihin se ruskeatakkinen katosi?" ;DDDD Haha, tiiän oon vähä reppana!

Oikeustalon aulassa oli turvatarkastus. Mua harmitti ku en piipannut portin läpi kävellessäni! Ois ollu kiva jos ne ois alkanu ettii mun taskuista jotai teräaseita tms. ;D Laukku piti kans laittaa semmoseen läpivalaisukoneeseen. Tää nuori mies veti mun laukun siitä kerran läpi, mut laitto sit viel uudestaan. :o "Onko sulla sakset?" se kysyi. Mietin hetken, ja olihan mulla penaalissa! "Vaikuttaisivat kyllä olevan tylppäkärkiset." H: "Joo niin on, mut kyl mä voin ne antaa sulle talteen jos haluut." "Joo mä voisin ottaa ne." Hahaa, Hanna on epäilyttävä henkilö!!!

Rakkaat Fiskarsin sakseni, jotka on ollu mulla vuodesta nakki.

Sain tämmösen kuitin haltuun otetusta esineestä.

Turvatarkastuksen jälkeen menin hissillä yläkertaan. Arvatkaa mitä? Se pahoinpitelijänainen miesystävänsä kanssa tuli siihen samaan hissiin! Molemmat kännissä ku käet! Ne siel hississä nuoleskeli toisiaan ja hais pahalle. Mahtavaa. -__-

Oikeudessa todistajalla on kuulemma mahdollisuus antaa silminnäkijälausunto semmosen sermin takaa, ettei syytetty nää. Sillo toukokuussa mä olin "tilannut" itselleni sen sermin, mut nyt päätin antaa asian olla. Ja ku kysyin neuvonnasta yhelt toiselt nuorelt kundilta käytännön asioista, ni se katto humalaispariskuntaa ja sanoi, ettei ne varmaan tuu ees muistaa huomenna mitään koko raastuvasta.

Tällä kertaa ei tarvinnut venata kahta tuntia, mut ei silti päästy alottaa ihan sillon ku piti. Tää pahoinpidelTY nainen ei nääs ollut tullut paikalle. Huoh! Mut puolen tunnin päästä hän saapui kahden poliisin saattamana. ;) Nainen (myös kännissä) heilautti kättä tervehdykseksi humalaispariskunnalle. Jaahas, vai että kaverusten välienselvittelyyn tässä on otettu osaa! Vähemmän viinaa, kiitos, jatkossa ni osaatte selvittää välinne ilman potkimisia ja oikeudenistuntoja!!!

Sain valita, vannonko puhuvani totta Jumalan vai kunnian ja omantunnon kautta. :D Valitsin Jumalan, ku aattelin, ett sitä ehkä kuulee siel oikeudessa harvemmin. Ei ollu Raamattua, jonka päällä pitää kättä. Mun piti toistaa vala sen tuomarin (vai mikskä sitä kutsutaan) perässä ja sit mult alettiin kyselee kysymyksiä. Mulle näytettiin ottamaani kuvaa Aleksis Kiven patsaalta (jonka olin siis toimittanut poliisille) ja mun piti tunnistaa siitä tää pahoinpitelijä. Kaikki mun puheet nauhoitettiin, joten mua jännitti vähän ja takeltelin sanoissani. :D Ja kivat ku siitä pahoinpitelystä on kulunu aikaa jotain 1,5 vuotta, nii vähänks hyvin oli asiat enää muistissa!!! :S

Oikeudessahan on aina se syyttäjä, mut sit on kans se tyyppi, joka puolustaa syytettyä. Telkkariohjelmissa puolustaja on aina semmonen tosi hyökkäävä, joka saa silminnäkijän hikoilemaan ja myöntämään itse olevansa syyllinen. Mä jossain vaiheessa käsittelyä hokasin, ett apua mähä joudun vastaamaan myös sen kysymyksiin! Mut onneks se ei ollu ollenkaan hyökkäävä. No se kysyi, että miten oon voinut nähdä sen potkimisen, ku siinä patsaan ympärillä menee pensasaita. Sit mä jotai sönkötin, ett siin oli semmonen kulkuaukko, ja olin sen verran lähellä ett näin sen pensasaidan ylikin.

Tän pahoinpitelijänaisen miesystävä istui takapenkissä ja nukkui kädet puuskassa.

Ihan lopuksi syytetty halusi vielä esittää mulle kysymyksen: "Miten sä voit tietää, ett se olin just mä?" Sen silmät seiso ja puhe sammalsi. Must kysymys oli vähän erikoinen sinänsä, ett ku kuulemma nainen oli jo aiemmin tunnustanut syyllisyytensä... :p Mä sit sanoin, ett muistan hänet kyl ku hän näkyy tos valokuvassakin ja tunnistin hänet kerran ratikassakin. "No kas kun et metrossa", oli hänen loppukaneettinsa.

Oli kivaa! :D Olin anonut vapaapäivän töistä, ni mulle jäi loppupäivä aikaa hurvitella kaupungilla. Kävin kirjastos, kirpparil ja ajelin ratikalla. Ihanaa ku voi tehä juttui valosalla!

Ja viel päivän bongaukset:

- Näyttelijä Liisa Kuoppamäki Kaivarin Kanuuna -kirpparilla. Viimeks ku kävin siel, siel oli Hissu Hietalahti ja Janus Hanski.

- Uutisankkuri Maija Lehmusvirta tuli vastaan lähel Rikhardinkadun kirjastoo.

- Putouksesta tuttu Riku "Kete Rahkonen" Nieminen bussin ikkunasta Hakaniemen/Sörkän liepeil.

Jos tykkäät, ni tykkää!

Jos tykkäät mun blogista, nii klikkaa yllä olevaa kuvaa ja tykkää myös facebookissa! Toivoisin etenkin semmosten ihmisten liittyvän tolle fb-sivulle, joita en oo koskaan tavannut! :)

Tykkääminen ei velvoita mihinkään (huom, pitää olla tunnukset fb:hen)! Mä vaan haluaisin saada tietooni, ett kuinka moni tätä blogiani oikeesti lukee enemmän tai vähemmän säännöllisesti.

Eli mm. Tyttö pohjoisesta, Nukke - Doll De ViL, JuRa... Tää koskee myös teitä! ;)

Puspus!

Sikamaista mainontaa Vartissa!

Miks mun on niin vaikee tajuta, ett jos sähköpostissa lukee "Tavataan Viikissä", niin se ei tarkoita "Tavataan LEPPÄVAARASSA"?!

Ja miks mun on niin vaikee tajuta, ett jos haluun ostaa kaupasta hiilihapottoman vesipullon, ni sillon en osta HIILIHAPOLLISTA?!

Ja miks, oi MIKS mun on niin vaikee tajuta, että pattereita, joissa lukee Do NOT Recharge, ni niitä EI tungeta siihen akkulaturiin?!!!!

No, ei onneks talo räjähtäny (tälläkään kertaa), mut vähänks oon välil NIIIIIIN tyhmä!!!

Mut tapahtu tänään jotain kivaakin! Mun sikamaiset mainoskuvat julkastiin Pohjois-Helsingin Vartissa!!!!!!! COOOOOOOOOLLL!!!!! Ja vielä melkein sivun kokoisena!!!!!

Kuvat bongattiin täältä mun blogista!

Kuvaa klikkaamalla pystyt lukemaan tekstitkin.

KIITOS PIILIS!!!!! :)

Simotar

Heti viimeisimmän blogipostaukseni tehtyäni rupesin etsiskelemään netistä tietoa siilin talvehtimisesta, siilinpöntöistä ja ehin jo äitiltäkin kysästä, että voisiko tämä siili tulla talvehtimaan hänen pihalleen. Kyselin kans neuvoja parilta mun tutulta biologilta. Oisin halunnu viiä siilin talvehtimaan meiän kellariin, kanaverkkoseinäiseen varastokoppiin, mut eivät näyttäneet vihreää valoa. Ei kuulemma selviäisi hengissä. :(

Sitten hyvin pian huomasin facebookissa kaverini, Larun, viestin: "Mennään pelastamaan se ja tuuaan mun luo! Hoidetaan se kuntoon." Must se oli hirveen hyvä idea! Kävi niin sääliksi, ku se siili oli yksin siellä pimeässä uinumassa ilman mitään kunnollista suojaa.

Larulle ei oo kovin pitkä matka. Kuljetin siilin dyykkaamassani pienessä pahvilaatikossa, minkä pohjalle olin laittanut lämmikkeeksi hesareita ja metikön maasta keräämiäni lehtiä tuttuja tuoksuja tuomaan. Tosin... ku menin hakemaan siilii sieltä metsästä, se oli ihan liikkumaton... :'( En kuitenkaan voinu jättää sitä sinne, ku jos jotain oli vielä tehtävissä!

Kun tulin Larun luo, keksittiin ihan aluksi siilille nimi: Simo. :) Mutku mun aiempien havaintojen perusteella se oli tyttö, ni sit siit tuli Simotar.

Larulla oli homma hanskassa! Hän lämmitti siilille kuumavesipullon, laittoi vesikupin ja liotti kissanruokaa. Meil oli käytössä semmonen siilinhoito-opas, missä neuvottiin kuinka luonnonvaraista siiliä hoidetaan. Mä oisin halunnu tökkii Simotarta testatakseni sen refleksejä, mut Laru kielsi. Se on parempi hoitsu ku mä. ;)

Tarkkailimme siilin hengitystä. Aluks en nähny mitään elonmerkkejä, mut Laru sanoi sen hengittävän. Sit myöhemmin mäkin näin. :') Se hengitti kyl toosi harvakseltaan. :/ Hengitysten välillä saattoi mennä 15 sekuntia tai yli minuutti.

Mä tosi paljon toivoin, ett Simotar parantuis, ett jos se oli vaa vaik alilämpöinen tms. Mut tein tietoisen valinnan olla kiintymättä siihen liikaa, koska en halunnu kokee samoja fiiliksiä kuin Miksun kanssa...

Olin pari tuntia siellä Larun luona ja sit lähin pois. Siili jäi Larun ja hänen vuokranantajan hoitoon. He jäivät sinne kylppärin lattialle Simottaren luo lukemaan hoito-opasta.

Tarkkailimme siilin hengitystä katsomalla nouseeko piikit.

Seuraavana päivänä sain Larulta tekstarin, että Simotar oli menehtynyt. :( Oli kuulemma todennäköisesti kuollut jo ennen kuin mä olin lähtenyt Larulta edellisenä iltana. Iha tylsää! :(

Lähellä Larun kotia on suuri kasa haravoituja lehtiä. Siitä, suojaisasta lehtikasasta tuli siilin viimeinen leposija. Sieltä ei sitä koirat tai varikset nappaa.

Uninen siileröinen

Kerronpa syyn, miksi aamulla melkein unohdin, että pitää kiiruhtaa töihin. Meiän pihalla yhen talon seinää vasten makas siili. Mä ensin luulin sitä raadoksi, mut sit kyykistyin kattomaan lähempää hengittääkö se. Se oli vain kovin uninen. Mut tosi huonon majapaikan valinnut itselleen: puolet meiän taloyhtiön ihmisistä kävelee IHAN siitä vierestä ja osa koiran kanssa... Ja varikset raakkuivat lähistöllä...

Ei ois voinu paljon näkyvämmällä paikalla koisii tuo siileröinen.

Se ei ollut vahingoittunut, vaan ainoastaan tosi väsynyt. Varmistin asian tökkimällä sitä mahaan. Se suunnilleen vain käänsi kylkeä: "Äiti, vielä viis minuuttia." Ja venytteli koipiaan ja maiskutteli. Reppana.

Emmä tietenkään voinut jättää sitä siihen makoilee! Kannoin sen sormikkaat kädessäni viereiseen metsikköön vähän syrjemmälle, ettei kukaan koira pissireissullaan heti löydä sitä. Luulin, että ois herännyt viimeistään siinä vaiheessa, ku nostin sen ilmaan, mut ei ruvennu piikitteleen. Tyhmä siili! Uhkarohkeaa!

Laskin sen puun juurelle nukkumaan. Lehdet maassa oli märkiä sateen takia, mut ei ollu aikaa alkaa etsimään parempaakaan paikkaa ku muistin, ett mul oli jo aika sikakiire töihin.

Menin työpäivän jälkeen katsomaan, oliko siili vielä samassa paikassa. Toivoin, ettei olisi. Toivoin, että se olisi tajunnut köpötellä johonkin suojaisampaan mestaan. Mut siellä se vielä oli. Asento vain oli vaihtunut, ja läpäisi edelleen tökkimistestin.

Mullon nyt kauhee huoli tosta siilistä. :( Haluun auttaa sitä selviämään talvesta yli! Se oli sen verran pieni siili, että oletan tän olevan sen ensimmäinen talvi...

En haluu, ett siit tulee tämmönen:

Kuva syyskuulta 2009